Lukijalta

Lukijalta

Epätasa-arvoa ei ole vain palkkaero

Suomi on maailman tasa-arvoisimpia maita, epäilemättä. Se ei tarkoita, etteikö töitä ole vielä tehtävänä. Naisten ja miesten palkkaero on tosi, mutta työelämässä piilee myös muita tasa-arvo-ongelmia.

Kuulin vastikään Lahdessakin toimivasta isosta miesvaltaisesta yrityksestä, joka vaatii lapsen sairastuttua jokaisesta kotonaolopäivästä lääkärintodistuksen. Jokainen ymmärtää, että jos lapsella on esimerkiksi vatsatauti ja isän työnantaja vaatii lääkärikäynnin ja äidin työnantajalle riittää pelkkä ilmoitus, on todennäköisempää, että äiti jää kotiin lapsen kanssa. Laki ei lääkärintodistusta vaadi, vaan kyseessä on yrityksen oma ohjeistus.

Tämä on yksi esimerkki piilossa olevista epätasa-arvoa lisäävistä rakenteista työelämässä, joiden takia naisen palkkaaminen koetaan helposti suuremmaksi riskiksi kuin miehen. Lisäksi olen kuullut useita kertomuksia työnantajien nihkeästä suhtautumisesta pidemmän isyysvapaan pitämiseen. Pahimmillaan on jopa oltu pöyristyneitä siitä, ettei työhaastattelussa mainittu edessä olevaa perheenlisäystä, vaikka isyysvapaata oli aikeissa pitää vain muutama viikko.

Ratkaistaksemme näitä ongelmia tarvitsemme yhtenäisten käytäntöjen ja pelisääntöjen lisäksi myös työnantajilta aitoa tahtotilaa niin naisten kuin isienkin aseman parantamiseen. Tasa-arvoisen työelämän lisäksi kyse on myös lapsen oikeudesta molempiin vanhempiin. Viime viikolla vietimme kansainvälistä naistenpäivää. Tasa-arvotyö on vielä kesken, mutta yhdessä voimme edistää sitä.

Sirkku Hildén

Suosittelemme