Ämpärillinen

Puhuva pää käy esittämässä tervehdyksen

Pari viikkoa sitten käväisin juttukeikalla Lahdessa järjestetyssä seminaarissa, jonka aiheena oli ilmastonmuutos. Juttuun päätyi lopulta ilmastokeskustelun toisinajattelijana tunnetun miljardöörin Mika Anttosen suorasukaista puhetta aiheesta, Sitran johtajan Mari Pantsarin näkemyksiä ja pari sanaa myös kaupunginjohtaja Pekka Timoselta.

Sen sijaan en tullut raapustaneeksi rajalliseen palstatilaan sanaakaan siitä, että tilaisuudessa kuultiin myös ympäristö- ja ilmastoministeri Krista Mikkosen (vihr.) esittämä valtiovallan tervehdys. Media vaikeni asiasta, kuten nykyinen muotisanonta kuuluu niin kovin monessa yhteydessä.

Mistä moinen ratkaisu?

Kuinka paljon ­kiireisten ministereiden kalenterit täyttyvät vastaavilla menoilla, joissa heidän täytyy patsastella muodollisen asemansa vuoksi, tuottamatta ­varsinaisesti minkäänlaista lisä­arvoa kenellekään?

Kyse ei ollut kannanotosta kyseistä ministeriä tai hänen edustamaansa puoluetta kohtaan, kuten ei muutenkaan ole normaaleja journalistisia rajauspäätöksiä tehtäessä.

Sen sijaan ongelma oli siinä, että ministerin tervehdys ei antanut kuulijalleen juuri mitään.

Puhe oli lähinnä hallitusohjelmaan kirjattujen, lukuisista uutisista ennestään tuttujen ilmastotavoitteiden ja -toimenpiteiden monotonista kertausta ja paperista luettuna. Paperista, jonka teksti oli isolla todennäköisyydellä avustajien muotoilemaa. Kontrasti oli melkoinen esimerkiksi verrattuna Anttoseen, joka tykitteli näkemyksensä ilman papereita ja selvästi asiaansa sitoutuneena.

En nosta tätä tapausta esille moittiakseni erityisesti juuri Mikkosta. Hän piti puheensa selvästi erittäin kiireisessä rakosessa: saapui tilaisuuteen juuri ennen omaa puheenvuoroaan ja lähti sieltä välittömästi sen jälkeen. Olisi käynyt melkein sääliksi, ellei tietäisi ministerin saavan hyvän korvauksen minuuttiaikataululla ravaamisestaan.

Juuri siksi jäinkin miettimään, kannattiko ministerin lopulta tuon takia vaivautua Lahteen asti. Mielestäni ei missään tapauksessa. Lopputulos olisi ollut käytännössä sama, jos puhe olisi tullut vaikka videotervehdyksenä tai vaikka jonkun paikallisen avustajan suorittamana lausuntaesityksenä.

Ainoa ongelmana olisi ollut, että tapahtuman järjestäjänä toiminut entisten liigakiekkoilijoiden yhdistys Liiga Alumni ei olisi saanut seminaariohjelmaansa arvovaltaa tuovaa ”valtiovallan tervehdystä”.

Olennainen kysymys kuuluu, kuinka paljon kiireisten ministereiden kalenterit täyttyvät vastaavilla menoilla, joissa heidän täytyy patsastella muodollisen asemansa vuoksi, tuottamatta varsinaisesti minkäänlaista lisäarvoa kenellekään.

Pelkään pahoin, että aivan liian paljon. Asiaa sietää miettiä näinä aikoina, kun ministereiden avustajakaarteja on paisutettu vedoten heidän kiireisiinsä. Aika paljon olisi tehtävissä myös aikataulujen järkeistämisellä ja tehtävien priorisoinnilla.

En kyseenalaista seminaareja ja muita vastaavia tilaisuuksia, joissa tapahtuu aitoa vuoropuhelua ja verkottumista, mutta tuollaiset puhuvien päiden pikavierailut alkavat pikkuhiljaa tuntua menneen maailman tuulahdukselta. Niin toimitaan, koska on totuttu aina ennenkin toimimaan. Muodollisuuksia ja protokollaa arvostavat ihmiset saavat edelleen kiksejä pelkästään siitä, että ministeri on paikalla livenä.

Vastaava pohdinta voidaan toki hyvin ulottaa myös paikalliselle tasolle, jossa johtavia virkamiehiä ja poliitikkoja kuullaan perinteisesti lausuntataiteilijoina mitä erilaisimmissa kissanristiäisissä. Näiden ”kaupungin tervehdysten” joukossakin on varmasti hyödyllisiä ja myös niitä vähemmän hyödyllisiä puheenvuoroja.

”Muutamankin” puheen työkseni kuunnelleena pari ilmaista vinkkiä kenelle tahansa puheiden ja tervehdysten pitäjälle.

Näe edes hieman vaivaa ottaaksesi huomioon puheen kohdeyleisö, aika ja paikka. Jos puheesi on enimmäkseen vain toistoa jossakin muualla aiemmin kerrotuista asioista, miksi yleisön pitäisi vaivautua kuuntelemaan sitä?

Mikäli puheen apuvälineenä on käytettävissä powerpoint-esitys, epäonnistumisen mahdollisuudet ovat keskimääräistä suuremmat. Kaikkein karmeimpia ja puuduttavimpia ovat yleensä ne esitykset, joissa joku lukee valkokankaalla näkyviä ranskalaisia viivoja, lisäämättä niihin juuri mitään. Tyypillisesti tällaisen esityksen alussa on vielä kuultu tiivistelmä siitä, mitä tuleva puheenvuoro pitää sisällään.

Aina ei tietenkään voi kertoa uutta ja mullistavaa tietoa tai avata täysin uusia näkökulmia, mutta varsinkin siinä tapauksessa olisi hyvä yrittää saada kosketusta yleisöön tunnetasolla. Pelkkä kylmä faktojen latelu ei riitä, jos puheella halutaan mitenkään vaikuttaa ihmisten ajatteluun ja toimintaan.

Onnistuneen puheenvuoron pitäminen ei ole kohtuuton tehtävä kenellekään, mutta pientä vaivaa se vaatii. Jos siihen ei ole mahdollisuuksia, kaikkien kannalta parempi vaihtoehto olisi käyttää puheeseen varattu aika johonkin muuhun.

Berg Tommi

Suosittelemme