Ämpärillinen

Lahden ison rummun tahti vielä hakusessa

Kaupunginjohtaja Pekka Timonen parrasvaloissa Lahden voitettua Euroopan vihreän pääkaupungin tittelin Oslossa juhannuksen kynnyksellä. Taustalla voittoshekkiä pitelemässä valtuuston puheenjohtaja Milla Bruneau (kok.), vierellään kaupungin ympäristöjohtaja Saara Vauramo. Kuva: Juha-Pekka Huotari

Tulevan Euroopan ympäristöpääkaupunkivuoden johtotehtäviin liittyvä nimityskuvio kaikkine farssimaisine käänteineen on ollut viimeisen parin viikon ajan kaupungin kuumimpia puheenaiheita niin mediassa, some-palstoilla kuin kahvipöytäkeskusteluissa.

Jos keskustelun voimakkuus on tullut jollekin oikeasti yllätyksenä, puheet kaupungintalon ympärille muodostuneesta kuplasta on vastaansanomattomasti todistettu oikeaan osuneiksi.

Kaiken politiikkaan ja henkilöiden nimiin liittyvän kohinan keskellä vähemmälle huomiolle jää itse asia: miksi ympäristöpääkaupunkivuoden johtamista ollaan organisoimassa tuollaiseksi hallintohimmeliksi?

Sisäpoliittisessa sotkussa ja paikallisessa mielipideilmastossa on toki sitäkin enemmän selviteltävää, ehkä vähän enemmänkin kuin kaupunginjohtaja oletti.

Ulkopuolisin silmin katsottuna itsestään selvä valinta hankkeen vetäjäksi olisi ollut ympäristöjohtaja Saara Vauramo, jolle nykyisistä kaupungin virkamiehistä kuuluu kiistatta suurin ansio koko tittelin saamisesta Lahteen.

Hän oli kaikkein keskeisin toimija ja hankkeen keulakuva kaikkina niinä kolmena kertana, kun Lahti tavoitteli titteliä. Jos siinä ei kerry tarvittavaa asiantuntemusta ja verkostoja, ei missään.

Vauramo on jo aloittanut hankkeen ohjelmajohtajana. Paikalliset poliitikot ovat selitelleet tätä ainakin itselleen siten, että Vauramo pääsee nyt keskittymään unelmatyöhönsä eli teemavuoden sisältöön, kun hankkeen ykkösjohtaja ottaa hoitaakseen tylsempiä hallinnollisia tehtäviä.

Ykkösjohtajan tehtävää verrataan toimitusjohtajan toimenkuvaan, jossa oleellisempaa on kokonaisuuden hallinta kuin sisällön syvällinen tuntemus. Saattaapa jollekin myös jostain syystä tulla mieleen tv-maailmasta tutun vastaavan tuottajan tehtävä.

Nyt kun johtajan paikka meni kohun pakottamana julkiseen hakuun, työpaikkailmoitukseen runoiltiin tällaista tekstiä: ”Ympäristöpääkaupunkihankkeen johtajan tehtävänä on johtaa projektia ja sen valmistelua. Hän vastaa hankkeen operatiivisesta johtamisesta, rahoituksen hankinnasta ja hallinnosta. Tehtävään kuuluu vastuu alueellisten, kansallisten ja kansainvälisten verkostojen ja kumppanuuksien rakentamisesta, eri toimijoiden sitouttamisesta ja sidosryhmätyöstä.”

Olisiko kokonaisuus ollut järjesteltävissä pienemmillä kustannuksilla siten, että Vauramo olisi ottanut vetovastuun hankkeesta ja hän olisi saanut avukseen tarvittavan määrän henkilöstöä hoitamaan hallintoa, taloutta ja muuta vastaavaa rutiinisälää? Tarvittaessa sitten siihen rinnalle kaupunginjohtaja arvovaltaiseksi apulaiseksi, kun pitää saada ovia auki ministeriöihin tai isojen yritysten kulmahuoneisiin.

En epäile, etteikö kaupunginjohtaja Pekka Timosella olisi kykyä hahmottaa, miten tuollaiset teemavuodet kannattaa organisoida. Lahden ympäristöpääkaupunkivuotta miettiessään hän on epäilemättä muistellut omia kokemuksiaan Suomi 100 -juhlavuoden pääsihteerinä ja Helsingin muotoilupääkaupunkivuoden vetäjänä. Harvalla on tässä maassa vastaavaa kokemusta isojen teemavuosien johtamisesta.

Tällä kertaa pelimerkkejä ei kuitenkaan ole käytettävissä niin paljon kuin Timosen aiemmissa projekteissa. Ei, vaikka pääkaupunkivuoden kulut ovat herättäneet jo etukäteen shokkireaktioita paikallisessa keskustelussa.

Lahti yrittää kerätä ympäristöpääkaupunkivuoteensa yhteensä yhdeksän miljoonan euron budjetin, josta on tarkoitus saada kolmannes kaupungilta ja alueen kunnilta, kolmannes valtiolta sekä kolmannes yrityksiltä ja yhteisöiltä. Helsingin muotoilupääkaupunkivuoden 2012 kustannukset olivat yhteensä 17,8 miljoonaa euroa. Suomi 100 -vuodelle oli kohdennettu valtion budjetista viidelle vuodelle yhteensä noin 19 miljoonaa euroa.

Varsinaisella Suomi 100 -rahoituksella katettiin kuitenkin vain murto-osa kaikesta juhlavuoden ohjelmistosta. Hankkeen loppuraportissa esitetyn arvion mukaan eri toimijat käyttivät Suomi 100 -ohjelman toteutukseen vähintään 400 miljoonaa euroa.

Pelkkien kustannusten tuijottelu on tietenkin vain kolikon toinen puoli. Vähintään yhtä oleellista on kysyä, mitkä ovat hankkeet tavoitteet ja mitä rahojen vastineeksi on tarkoitus saada.

Kun noihin kysymyksiin on saatu yksiselitteiset vastaukset, keskustelu hankkeen organisointitavastakin on huomattavasti järkevämmällä pohjalla. Nyt keskustelu etenee nurinkurisessa järjestyksessä. Hillitön kiire ja monista syistä johtunut poliittinen kompurointi on aiheuttanut sen, että kenelläkään ei tunnu olevan tarkkaa käsitystä siitä, miksi toimitaan niin kuin toimitaan.

Siksi onkin syytä edelleen kysyä, onko hankkeelle rakentumassa tarpeettoman pöhöttynyt organisaatio, joka ei vastaa kaupungin käytettävissä olevia resursseja? Kaikkea ei voi selittää sillä, että pakollisen EU-byrokratian pyörittäminen on valitettavan työlästä.

Ympäristöpääkaupungin titteliä haettaessa kaupunginjohtaja korosti, että voitto olisi Lahdelle ainutlaatuinen mahdollisuus ”lyödä isoa rumpua niin, että kuuluu”.

Tätä taustaa vasten on sinänsä loogista, että hankkeen ykkösvetäjäksi nostetaankin ympäristöosaajan sijaan tv-tuotantoyhtiöiden johtotehtävissä kokemusta hankkinut henkilö.

Mikäli tehtävään valitaan lopulta Milla Bruneau (kok.), joutuu hän edelleen väistämättä kuuntelemaan yhdessä kaupunginjohtajan kanssa kaikkia niitä spekulaatioita, joita kuvion ympärillä velloo.

Otetaan nyt esimerkiksi tämä joka puolelta vastaan tuleva näkemys, jonka mukaan kaupunginjohtaja maksaa kiitollisuudenvelkaa Bruneaulle, joka oli Timosen vahva puolestapuhuja kaupunginjohtajaa valittaessa.

Väite on malliesimerkki poliittisessa viidakkorummussa pyörivistä huhuista: kukaan ei voi aukottomasti todistaa sitä todeksi, mutta toisaalta kohteena olevilla henkilöillä ei ole myöskään keinoja kumota sitä.

Niinpä ihmiset uskovat helpommin sitä vaihtoehtoa, joka istuu paremmin heidän omiin ennakkokäsityksiinsä.

Hankkeen onnistumismahdollisuuksien kannalta lohdullista on, että Lahden rajojen ulkopuolella ketään ei kiinnosta paikallinen nimityskohu kaikkine sivujuonteineen. Sisäpoliittisessa sotkussa ja paikallisessa mielipideilmastossa on toki sitäkin enemmän selviteltävää, ehkä vähän enemmänkin kuin kaupunginjohtaja oletti.

Nähtäväksi jää, kuinka paljon Milla Bruneau lopulta saa kilpailijoita nyt käynnistetyn hakukierroksen myötä. Ainakin valtuutettu Francis McCarron (kok.) on yrittänyt parhaansa hakijoiden houkuttelemiseksi levittämällä tehtävän työpaikkailmoitusta Facebookissa muun muassa tällaisin saatesanoin: ”Muodollisia koulutusvaatimuksia ei ole, mutta palkka on kohdillaan ollen 8 300 euroa kuukaudessa.”

Mielenkiintoisia, mutta tiukasti faktapohjaisia sanavalintoja. Onhan tuo yhdistelmä kieltämättä perin harvinainen, ellei ainutlaatuinen, kaupungin työpaikkailmoitusten historiassa.

Tommi Berg
tommi.berg@uusilahti.fi

Suosittelemme