Ämpärillinen
Tommi
Berg
@TommiMBri tommi.berg@uusilahti.fi

Eduskunnan kuohuttavin päätös

Nämä hetket uhkaavat siirtyä entistä varhaisempaan kellonaikaan. Kuva: Mirja Hussain

Ei pitäisi mennä sörkkimään sellaista, mikä toimii. Tältä ajatukselta ei voi välttyä, kun seuraa nykyistä kesä- ja talviaikaan liittyvää keskustelua.

Koko EU:n alueellahan ollaan luopumassa vuosittaisesta kellojen siirtelystä Suomen aloitteesta. Enää pitäisi valita, otetaanko käyttöön pysyvä kesä- vai talviaika. Jo tähän mennessä käydyn keskustelun perusteella on selvää, että kumpi tahansa ratkaisu valitaankaan, osa kansasta joutuu pettymään raskaasti.

Aamutyötä tekevät ihmiset tai muuten vaan aamuvirkut kannattavat talviaikaa, jotta saisivat mahdollisimman paljon valoisia tunteja aamuihin. Toisenlaiseen vuorokausirytmiin tottuneet kannattavat kesäaikaa, jotta iltoihin jäisi mahdollisimman paljon valoisaa aikaa vapaa-ajan harrastuksille.

Itse kuulun ehdottomasti jälkimmäiseen joukkoon, kuten varmasti moni muukin tyypilliseen toimistoaikaan työpäivänsä tekevä. Kesäajan valoisat illat ovat kullanarvoista akkujen latauksen aikaa, talviajan myötä tuleva aamuajan lisävalo on siihen verrattuna melko yhdentekevä asia. Ne tunnit menevät useimmiten joka tapauksessa neljän seinän sisällä, joten auringonnousun ajankohdalla ei ole suurta väliä.

Olemme luoneet täysin turhan ja tarpeettoman vastakkainasettelun, jossa erilaisiin elämänrytmeihin tottuneet ihmiset asetetaan syyttä suotta vastakkain.

Olisi kuitenkin idioottimaista väittää tällä perusteella, että talviajan kannattajat ovat täysin väärässä. Ymmärrän oikein hyvin, miksi he ajattelevat asiasta niin kuin ajattelevat. Esimerkiksi viime viikon lehtemme mielipidepalstalla julkaistu Kari Korhosen kirjoitus valotti asiaa hyvin aamutyöläisen näkökulmasta.

Tässä se ongelma onkin. Yhteen kellonaikaan siirtymisellä olemme luoneet täysin turhan ja tarpeettoman vastakkainasettelun, jossa erilaisiin elämänrytmeihin tottuneet ihmiset asetetaan syyttä suotta vastakkain. Vuotuisen kellojen siirtelyn avulla olemme tähän mennessä saaneet maksimoitua molempien vuoden aikojen parhaat puolet ja minimoitua haitat.

Koko kellojen siirtelystä luopuminen on oikein malliesimerkki hankkeesta, jossa tehdään uudistamista uudistamisen ilosta ja muutetaan toimivaa systeemiä huonompaan suuntaan.

Yhteen kellonaikaan siirtymistä on perusteltu sillä, että kaksi kertaa vuodessa tapahtuva kellojen siirtely on vaivalloista ja hankalaa. Mielestäni perustelu on käsittämätön ja kertoo lähinnä siitä, että joillakin meistä ei ole vielä ollut oikeita ongelmia elämässään.

Valinta kesä- ja talviajan välillä on uuden eduskunnan käsissä. Kansanedustajat saavat kovaa painetta suuntaan, jos toiseen. Itsekin kävin ensimmäistä kertaa elämässäni allekirjoittamassa virallisen kansalaisaloitteen, kun törmäsin kesäajan puolesta tehtyyn aloitteeseen. Siihen tulikin äskettäin vaaditut 50 000 allekirjoitusta täyteen. Sanomattakin on selvää, että myös talviajan puolesta on vireillä aloite.

Kellonaikaa koskeva ratkaisu on alkavan vaalikauden kuohuttavin päätös, jonka rinnalla valtiontalouden tasapainottaminen, kestävyysvajeen umpeen kurominen, ilmastonmuutoksen torjunta, maahanmuuttolinjaukset, sote-ratkaisu ja muut vastaavat kysymykset ovat politiikan helppoa peruskauraa.

Nyt voi ainakin hyvällä syyllä sanoa, että ongelma on aiheutettu ihan itse.

Päätettiin kellojen siirtelystä mitä tahansa, se ei poista sitä vääjäämätöntä faktaa, että yhteiskunnan rytmi on mennyt yhä iltapainotteisemmaksi. Siitä huolimatta monessa nykyaikaisessakin työssä päivittäinen työaika määrittyy perinteisesti edelleen sen mukaan, miten maatalousajan yhteiskunnassa on totuttu heräämään aamulypsylle.

Tästä aiheutuu myös turhia konflikteja. Mieleen tulee opiskeluaikainen tilanne, kun asuin talossa, jossa oli meneillään iso peruskorjaus. Rakennusmiehet aloittivat äänekkään urakkansa aina aamuseitsemältä. Talon asukkaat vaativat laajana rintamana muutosta tilanteeseen. Työmaan johtajan vastaus oli jotain sen tapaista, että aikataulua ei juuri voi muuttaa, jotta ”työmaan moraali ei romahda”.

Ymmärrän kyllä, että esimerkiksi lumenauraus, tuoreen leivän paistaminen ja muut vastaavat tehtävät on hoidettava ajallaan. Monessa työssä tuo kukonlaulun aikaan herääminen ei ole muuta kuin pinttynyt tapa, jolle on vaikea keksiä järkisyitä.

Työelämän ja työtehtävien muuttuessa on todennäköistä, että ihmiset määrittävät yhä enemmän itse työaikansa. Monessa tehtävässä ei ole enää suurtakaan merkitystä sillä, mihin aikaan vuorokaudesta työnsä tekee.

Olennaista on, että työ on tullut tehdyksi määräaikaan mennessä. Kun työntekijä saa sovittaa työnsä luontevaan vuorokausirytmiinsä, myös työn tuottavuus ja laatu on todennäköisesti paremmalla tasolla. Fiksuimmat työnantajat tämän jo tajuavatkin, ja loppujen on pikkuhiljaa pakko.

Ilmiön merkitys korostuu, jos ja kun osa kansasta ”pakotetaan” entistä enemmän epämieluisaan rytmiin yhteen kellonaikaan siirtymisen myötä. Jos talviaika voittaa vastoin toiveitani, aion mahdollisuuksien mukaan vakavasti harkita pientä tunnin mittaista työajan liu’utusta keväisin ja syksyisin.

Tommi Berg
tommi.berg@uusilahti.fi

Suosittelemme