Ämpärillinen
Tommi
Berg
@TommiMBri tommi.berg@uusilahti.fi

Lahti kasvaa, USA kasvaa, kaikki kasvaa

Kasvun tavoittelu on myös kuvan henkilöiden asialistalla. Perinteisesti ihminen on ajatellut samankaltaisesti kuin kuvan nisäkkäät, jotka keskittyvät omiin tarpeisiin riittävän ravinnon hankintaan Kuva: Jenny Mäkinen

Yksi kysymys nousee nykyään ylitse muiden, kun mennään istutaan niihin pöytiin, missä päätöksiä todella tehdään. Mistä lisää kasvua?

Ei väliä, ollaanko lahtelaisen pienyrityksen kuukausipalaverissa, kaupungintalon kulmahuoneessa, tasavallan hallituksen kabinetissa tai Valkoisen talon ovaalissa virkahuoneessa.

Kaikkialla perusasetelma on sama: kasvu on ehdottoman välttämätön ja tavoiteltava asia, jonka eteen pitää tehdä kaikki voitava. Toinen vaihtoehto on vääjäämätön näivettymisen ja kurjistumisen kierre.

Vilkaiskaa vaikka huviksenne Pekka Timosen, Juha Sipilän tai Donald Trumpin ensimmäisiä puheenvuoroja heidän nykyisissä tehtävissään.

Vilkaiskaa vaikka huviksenne Pekka Timosen, Juha Sipilän tai Donald Trumpin ensimmäisiä puheenvuoroja heidän nykyisissä tehtävissään.

Ei ole sattumaa, että kasvu on korostetusti esillä kaikkien kannanotoissa, vaikka herrat eivät noin muuten ole, tiettävästi, päivittäisessä tekemisessä keskenään.

Jatkuva kasvun tavoittelu on nykyiselle yhteiskunnallemme itsestäänselvyys, mutta ihmiskunnan historiassa se on suhteellisen uusi ilmiö. Kasvu ei ollut millään tavalla esimerkiksi keskiaikaisten ruhtinaiden asialistalla, muistuttaa maailmanlaajuisista best sellereistään tunnettu historioitsija Yuval Noah Harari teoksessaan Homo Deus – Huomisen lyhyt historia.

Ihmisen ajattelu on ollut kivikaudesta lähes näihin päiviin asti pohjimmiltaan samankaltaista: riittää, kun kerää ravintoa riittävästi talteen talven varalle. Käytännössä tämä tarkoitti eräänlaista pysähtyneisyyden tilaa: esimerkiksi maanviljelyn menetelmät ja tuottavuus kehittyivät äärimmäisen hitaasti, koska kasvun tavoitteluun ei ollut erityistä tarvetta.

Koko asetelma nähtiin eräänlaisena nollasummapelinä: jos jonkun ihmisen tai ihmisryhmän aineellista hyvinvointia haluttiin kasvattaa, oli se väistämättä joltakin muulta pois.

Harari kuvailee teoksessaan, kuinka tilanne on muuttunut perusteellisesti vain muutaman sadan vuoden aikana. Ihmiskunta oppi kehittämään tuotantovälineitään ja -menetelmiään lainarahoitukseen perustuvassa talousjärjestelmässä.

Työn tuottavuus kasvoi harppauksittain ja viimeistään teollisesta vallankumouksesta alkoi kehitys, joka johti ihmiskunnan historiassa ainutlaatuisen nopeaan aineellisen hyvinvoinnin kasvuun.

Jotta tämä oli mahdollista, tarvittiin ensin luottamusta tulevaisuuteen. Piti oivaltaa, että kasvun tavoittelu ei ole nollasummapeliä, vaan jatkuvaa kehitystyötä, jonka avulla on mahdollista kasvattaa kokonaiskakkua ja saada siten jokaiselle lisää jaettavaa.

Teoriassa simppeliä, käytännössä jotain ihan muuta. Nykyinen kasvuajattelu on evoluutiokehityksen johdosta ihmisaivoille vieras asia. Olemme pohjimmiltamme edelleen talveen varautuvia keräilijöitä, jotka hahmottavat helposti kaikenlaisen resurssien käytön nollasummapelin kautta, ei niinkään investointeina tulevaisuuteen.

Ihmisten kesken on toki huomattavia eroja. Katsokaa vaikka Lahden valtuustossa käytäviä poliittisia keskusteluja. Kakun kasvattajien ja jakajien välillä menee kaikkein merkittävin päättäjien välinen jakolinja, jolla ei ole mitään tekemistä puoluekantojen tai muiden vastaavien vähäpätöisempien asioiden kanssa.

Kasvu-uskonnon perusteita horjutetaan näinä aikoina vakavammin kuin koskaan. Viimeisen parinsadan vuoden aikana tapahtunut hyvinvointiharppaus on perustunut suurelta osin luonnonvarojen mittavaan käyttöön.

Kenellekään ei ole enää uutinen, että sillä tiellä rajat ovat tulleet vastaan. Planeetan kestokykyä havainnollistava maailman ylikulutuspäivä siirtyy vuosi vuodelta varhaisempaan ajankohtaan.

Elämme murrosvaihetta, jossa kaikki tiedostavat ongelman, mutta käytännön toimenpiteiden toteutus on tuskaista ja ristiriitaista.

Hyvästä esimerkistä käy vaikkapa vihreää brändiä rakentava rakas kotikaupunkimme, joka vasemmalla kädellä pyrkii vähentämään päästöjään muun muassa erilaisilla liikennejärjestelyillä ja samalla oikealla kädellä pyrkii houkuttelemaan tänne entistä enemmän kiinalaisia turisteja talviurheiluhankkeen siivittämänä.

Matkailu on yksi maailman nopeimmin kasvavia elinkeinonaloja, mistä myös Lahti haluaa ymmärrettävästi oman siivunsa.

Ei se yhtään helpompaa yksilötasolla ole. Turhan hurskastelun välttämiseksi siis todettakoon, että itse en ainakaan ole yhtään sen mallikelpoisempi ihminen. Silloin tällöin on tullut istuttua lentokoneenkin kyydissä, kun on ollut tarvetta saada etäisyyttä Lahden asioihin.

Mikä siis neuvoksi? Onko mahdollista yhdistää kasvu ja kestävä kehitys?

Jos tietäisin patenttiratkaisun, naputtelisin tämän tekstin sijaan kiitospuhetta Nobel-gaalaan. Historialliseen tilaisuuteen, jossa rauhan ja talouden Nobelit olisi ensimmäistä kertaa myönnetty samalle henkilölle.

Tuota läpimurtoa odotellessa asiaa yritetään lähestyä pienemmin askelin ruohonjuuritasolla.

Yksi mielenkiintoinen esimerkki on lahtelaislähtöinen yritys Useless Company Oy. Yritys kehittelee älypuhelinsovellusta, jonka avulla ihminen voi jättää tekemättä ns. ”turhaa kulutusta” ja käyttää näin säästyneet rahat sen sijaan ympäristöystävällisiin sijoituksiin.

Eli jätetään vaikka ostamaan yksi Kiinasta rahdattu muovinen puutarhatonttu ja ja laitetaan rahat sen sijaan poikimaan firmaan, joka kehittelee uutta innovatiivista ja lupaavaa energiaratkaisua. Ideaalitapauksessahan tämä voisi tarkoittaa siis sitä, että talouden pyörät pysyvät pyörimässä, mutta resursseja siirtyy kokonaisuuden kannalta huomattavasti pitkäjänteisempään ja järkevämpään kohteeseen.

Viime kädessä kyse on siitä, mistä valinnoista ihmiset kokevat saavansa eniten tyydytystä ja merkitystä elämäänsä. Kaikki muutokset lähtevät liikkeelle korvien välistä, jos ovat lähteäkseen.

Tommi Berg
tommi.berg@uusilahti.fi

Suosittelemme