Ämpärillinen
Tommi
Berg
@TommiMBri tommi.berg@uusilahti.fi

Kujakatista keskustatohtoriin -millainen hahmo seuraavaksi?

Pokko Lemminkäinen 1997-2006 Riku Jaro 2007-2010 Timo Taulo 2011-2012 Raija Suomalainen 2013 Janne Viitamies 2013-2018

.Lahden yrittäjät haluaisivat oman Kujakatin Jyväskylän mallin mukaan..

Näin uutisoi ESS paikallisten yrittäjien keskustelutilaisuudesta syyskuussa 1996. Kujakatin lempinimellä kulkeva keskustaisäntä teki tuolloin Jyväskylässä täysipäiväisesti töitä keskustan elävöittämiseksi.

Kantavana ajatuksena oli, että Lahdenkin keskusta voisi toimia ikäänkuin yhtenä liikekeskuksena, jolla on oma toimitusjohtaja. Noista tunnelmista sai alkunsa tehtävä, joka on jälleen haettavissa.

Ympyrä näyttää sulkeutuvan, sillä tehtävä tuli avoimeksi Janne Viitamiehen siirtyessä juuri Jyväskylään vastaavantyyppisiin tehtäviin.

Mistä ikinä se kertookaan, monet lahtelaisen keskustaeheytyksen alkuaikojen kommenteista voisivat yhtä hyvin olla tämän päivän uutisista.

Vuosien saatossa tehtävässä on nähty mitä erilaisimpia persoonia ja tapoja toimia. Keskustan kehittäminen on perinteisesti ollut vilkasta keskustelua herättävä ja mielipiteitä jakava aihe, joten matkan varrelle on mahtunut myös paljon värikkäitä käänteitä.

Pioneerina toimi arkkitehti Pokko Lemminkäinen, joka valittiin Lahden ensimmäiseksi 32 hakijan joukosta vuonna 1997. .Jos kaupunki on keho, keskusta on sen kehon sydän. Tämä sydän pitäisi saada sykkimään ja pumppaamaan nykyistä kiihkeämmin., Lemminkäinen visioi pari tuntia valintansa jälkeen.

Mistä ikinä se kertookaan, monet lahtelaisen keskustaeheytyksen alkuaikojen kommenteista voisivat yhtä hyvin olla tämän päivän uutisista. Kaupunginjohtaja Kari Salmi pyrki vakuuttelemaan vuonna 1997, että mitään vastakkainasettelua ei tarvita kaupungin ja yrittäjien välille, eikä kaupunki pyri määrään keskustan kehittämisestä. Pokko Lemminkäinen oli kiukustunut pysäköintimaksuista. Sokoksen ja Trion välille ideoitiin kävelyputkia.

Pian Lemminkäisen valinnan jälkeen keskustan kehittämiseksi perustettiin yhdistys, jonka nimi on viimeaikaista kohua vasten peilaten mielenkiintoinen: Lahden Keskustaeheytys ry. Tässä tapauksessa eheytys ei liittynyt sukupuoliseen suuntautumiseen, vaan keskustan tilaan, josta oli näkyvissä Lemminkäisen mukaan myös huolestuttavia signaaleja mm. Aleksin alkupäässä. Yhdistyksen nimi oli yhteisen pohdinnan tulos: .Kaikki kysyvät onko se hyvä, mutta kukaan ei keksi parempaa., Lemminkäinen totesi.

Yhtenä vaihtoehtona keskustayhdistyksen nimeksi muuten oli tuolloin myös Pro Lahti keskusta. Ironista kyllä, parikymmentä vuotta myöhemmin Lahteen perustettiin poliittinen ryhmä, jonka johtohahmo Kalle Aaltonen on esittänyt kovaa kritiikkiä keskustaeheytystä ja sen seuraajaa Lahti City ry:ä kohtaan. Hän on todennut yhdistyksen olevan mm. rahoituksensa vuoksi kaupungin talutusnuorassa, ei todellinen yrittäjien äänitorvi.

Polkupyörällään putiikista toiseen viuhtonut Lemminkäinen asetti seuraajilleen riman korkealle, mitä tulee kentälle jalkautumiseen ja näkymiseen.

Sen lisäksi hänen vauhdikkaissa toimintatavoissaan oli kuitenkin paljon muutakin, mikä ei kaikkia miellyttänyt. Parin vuoden rupeaman jälkeen paikallisessa lehdistössä jo uutisoitiin, että Lemminkäisen omavaltaisuus ja -toimisuus ovat saaneet osan keskustan kauppiaista takajaloilleen.

Lemminkäinen jatkoi tehtävässä kuitenkin peräti vuoden 2006 alkuun asti, ennen kuin siirtyi valtakunnallisen Elävät Kaupunkikeskustat ry:n puheenjohtajaksi. Lemminkäisen aikakauden jälkeen keskustan kehittäminen ehti olla Lakesin hoidettavana, mikä sai murskatuomion yrittäjiltä.

Niinpä Lahteen valittiin jälleen keskustaisäntä. Tehtävän otti vuonna 2007 hoitaakseen Riku Jaro, jolla oli kokemusta mm. tapahtumajärjestämisestä. Vuonna 2010 tehtävään valittiin Timo Taulo. Hänet muistetaan erityisestä joulukylästä, joka oli näyttävä, mutta tuli kalliiksi keskustayhdistykselle.

Taulon jälkeen tehtävässä piipahti ensimmäinen emäntä, Raija Suomalainen. Pesti jäi kuitenkin hyvin lyhytaikaiseksi Suomalaisen siirryttyä vastaavaan tehtävään Savonlinnaan.

Toukokuussa 2013 esiteltiin Suomalaisen seuraaja, Mikkelistä tullut keskustakehittäjä ja entinen demareiden kansanedustaja Janne Viitamies. Tässä vaiheessa vanhat nimet ja tittelit oli heitetty samalla romukoppaan, sillä keskustaeheytys oli muuttunut Lahti City ry:ksi ja keskustaisännästä oli tullut yhdistyksen toiminnanjohtaja.

Viitamies oli moniin edeltäjiinsä verrattuna akateeminen hahmo, joka oli parhaiten mukavuusalueellaan visiotason keskusteluissa, ei niinkään käytännön töissä esimerkiksi tapahtumien tuottajana.

Viitamiehen aika muistetaan mm. Sokokseen suunnitellusta taidekeskushankkeesta. Se oli lopulta ponnahduslautana Malskin hankkeelle, mutta samalla yhtenä syynä myös yhdistyksen sisäisiin riitoihin, jotka olivat näyttävästi esillä julkisuudessa tämänkin lehden sivuilla.

Kuka ikinä hänen seuraajakseen valitaan, luvassa on historian perusteella vauhtia, värikkäitä käänteitä ja ristiriitaisten odotusten painetta.

Tommi Berg
tommi.berg@uusilahti.fi

Suosittelemme