Arvio: Saiturin Joulu herkisti joulun odotuksen

Näytelmässä ovat mukana myös sotaorvot Maija (Vieno Pesonen) ja Eino (Urho Notkola).

Kulttuurin kymmenottelija Timo Taulo on ahkeruuden ja lahtelaisuuden perikuva. Hän on kestinnyt meitä upeilla teoksillaan koko vuoden. Hän on heittäytynyt Lahden historiaan tutkimusmatkailijan ominaisuudessa, ja piirtänyt kotikaupunkimme mielen maisemia todellisten Lahden historian vaikuttaneiden henkilöiden kautta.

Nyt oli vuorossa kansalainen Taavi Ahola, eli meidän lahtelaisten ikioma salaviisas ”paskakuskimme” Jepulis Penjami. Ohjaaja Taulo oli valinnut hänet nyt Charles Dickensiltä lainaamaansa Ebenezer Scroogen hahmoon. Eikä syyttä, sillä Jepulis oli tarkka ja nuuka poika, joka tiesi oman arvonsa ja osasi hinnoitella herkkukuormansa tarkalleen oikein.

Jos Lahden hienohelma rouvat kiukuttelivat hinnasta, saattoi Jepulis kipata kuorman portin eteen ja huutaa: ”Pidä sitte paskas itte!”

Esityspaikka on vallan mainio, nimittäin Lahden kaupungintalon sisäpiha. Viimeksi nautin täällä Nostoväkinäyttämön esityksistä 1970-luvulla.

Katsojat oli huomioitu hienosti. Lämpimät matot ja peffan aluset sekä muistutukset välihousuista olivat tarpeen. Lisäksi esitys oli täysin oikeanmittainen ja oivaltavasti käsikirjoitettu!

Taulo oli saanut oikean ”hengen” päälle. Hän osasi kertoa tarinansa mielikuvituksella ja herkällä vaistolla. Sodan kärsimykset ja sotaleskien olot olivat päällimmäisenä ja avun tarve suorastaan huusi läsnäolollaan ottamaan kantaa vähäosaisten hyväksi; etenkin jouluna 1943.

Erittäin näppärää oli luoda tunnelmaa kolmen torienkelin avulla. Koko tila oli käytössä, kun Oriel (Inka Mantsinen), Sariel (Iida Rauhala) ja Eliel (Kim Ruuska) loihtivat meille joulun tunnelmia ja väristyksiä.

Tilan käyttö oli taas kerran Taulon vahvuus. Parvekkeelta ladatut mietelmät ja toiveet loivat lohtua ja uskoa sodasta selviytymisestä. Tilaan syntyi eräänlainen kirkkotunnelma, jossa lyhyillä tuokiokuvilla kasvatettiin tarinaan henkeä.

Pienillä nyansseilla saatiin tarinaan hehkua ja kipinää. Erinomaisia kohtauksia olivat Jepuliksen muistelu, keneltä minkin suuruinen seteli oli saatu. Herkkä oli myös loppulaulu, johon kaikki saatoimme yhtyä!

Pääroolissa oli Taulon luottonäyttelijä Miikku Tolonen. Hänen Jepuliksensa oli verevä ja ronski, mutta taustalla vilkkui sammutetuin lyhdyin myös oikeudenmukaisuus. Sen Miikku kaivoi taidolla esiin ja sai meidät myötäelämään sodan vaiheet hänen kauttaan väkevästi.

Kiitokset kaikille muillekin näyttelijöille, jotka puristivat esiin meille kunnon vanhan ajan joulumielen.

Leena Mäki oli tunteellinen Taavin äiti. Paasivirrat Eino, Maija ja Aino elivät oivasti mukana, samoin kuin haltijat. Mikko Hannula vakuutti poliisikonstaapeli Iso-Antti Siveninä sekä Ulla Laakso mielitiettynä neiti Lehtimallaksena.

Puttona torin enkelikokelas Minea Toivanen nousi korkeampaan kastiin.

Erityinen kiitos pääpuvustaja Iina-Marie Heinolle, jonka enkeliasut hivelivät värikylläisinä ja mielikuvituksellisina silmää. Äänimaailmasta vastasivat Oscar Reichart ja Ville Ahola upeasti. Valoilla leikki taitavasti Arto Vuorinen, mutta suurin kiitos lankeaa tietysti hienolle lahtelaiselle Ainopuiston teatterin kannatusyhdistykselle. Tätä herkkua lisää!

Varpunen jouluaamuna oli jo kyyneltakuutavaraa.

Juhani Melanen

Jaa artikkeli

Suosittelemme