Jouluista musiikkiteatteria Vain elämää -hengessä

Jouluesityksessä on viitteitä suosittuun tv-sarjaan.

Kaupunginteatterissa nähdään marras-joulukuussa uusi, jouluaiheinen musiikkiteatteriesitys.

Esityksen toteuttaa Musiikkiteatteri NYT, ja se on nimeltään Vain Jouluelämää.

Esitys nähdään ensimmäisen kerran ravintolassa Mikkelissä 17.11., teatterillisen ensi-iltansa Lahden kaupunginteatterissa 22.11. Lahdessa esityksiä on kaikkiaan viisi.

Vain Jouluelämää on nimensä mukaisesti jouluaiheinen musiikkiteatterishow, jossa katsojat pääsevät seuraamaan jouluhahmojen kesäloman viettoa erään televisiosta tutun formaatin tyyliä mukaillen.

Esityksen aikana hahmot tutustuvat toisiinsa pintaa syvemmin ja kertovat omat tarinansa vauhdikkaiden musiikkinumeroiden siivittäminä. Mitä kaikkea paljastuukaan, kun keskustelu yltyy Suomen suvessa? Säilyykö rauha rakkaiden joulututtujemme välillä?

Vain Jouluelämää pureutuu jouluhahmojen tarinoiden lisäksi myös ajankohtaisiin aiheisiin NYTille tyypillisen, terävän huumorin keinoin. Esitys pitää sisällään musiikkiteatterilaisten säveltämää uutta musiikkia sekä perinteisiä joululauluja uusin sovituksin.

Jaa artikkeli

Suosittelemme