Arvio: Pohjantähden alla on häikäisevä liikkeen ja tilan sinfonia

Koko Lahden kaupunginteatterin näytteliljäkaarti on mukana Täällä Pohjantähden -näytelmässä, joka kerää kehuja mm. koreografiallaan ja tilankäytöllään. Kuva: Robert Seger/Moment

Mikä voisi olla parempi valinta Suomi 100 vuotta -näytelmäksi kuin juuri Väinö Linnan Täällä Pohjantähden alla -trilogian näyttämöversio kahdessa osassa.

Lahden teatterinjohtaja Ilkka Laasosella on pettämätön pelisilmä, sillä koko juhlavuoden ohjelmavalinnat ovat olleet osoitus paitsi hyvästä mausta, myös suuren yleisön huomioivasta kokonaisilmeestä. Nyt koko Lahden kaupunginteatteri latasi suurelle Juhani-näyttämölle koko osaamisensa skaalan ja onnistui vakuuttamaan meidät ”epäilevät Tuomaat” teatterin tärkeästä yhteiskunnallisesta merkityksestä sosiaalisten olojen kuvaajana. Tästä Suomi-peilistä saatoimme nyt kurkistella kansamme kohtalon hetkiä avoimin mielin, kuka mistäkin lähtökohdasta!

Lahden teos on yllättävän ajankohtainen, koska kansakuntamme on taas kerran jakautumassa menestyviin ja kelkasta pudonneisiin prekariaatin ”torppareihin”. Yltiöyksilöllisyys ja raha ovat ajaneet ihmiset taas kerran oravanpyörään, jonka vauhti vain kasvaa.

Siksi nyt onkin oivallinen aika tarkastella yhteisöllisyyttä ja kansakuntamme kasvunaikoja sekä niitä voimia, jonka tyrskyihin mekin suomalaiset ajauduimme historiamme saatossa.

He ovat keskittyneet elävään ilmaisuun ja ihmisten vaikuttimiin äärioloissa.

Lahdessa tuli todistetuksi voimallisesti se, kuinka tärkeää teatterissa on dramatisointi ja visualisointi. Nyt dramaturgi Ari-Pekka Lahti tarjosi meille voimakkaan ja syvän kyydin pentinkulmalaisten sielunmaisemiin. Siinä oli mukana tunnetta ja aatteen lennokasta paloa sekä herkullisia nyansseja!

Yhdessä ohjaaja Juha Malmivaaran kanssa he tarjoilevat meille sellaisen cocktailin, jossa on imua, voimaa ja rytmiä. He ovat välttäneet ennen kaikkea esityksen munattomuutta ja tunneköyhyyttä. He ovat keskittyneet elävään ilmaisuun ja ihmisten vaikuttimiin äärioloissa.

He luottavat siihen, että katsojat ovat ”raamattunsa” lukeneet, joten tilanteet syötetään paljaina ja alastomina suuressa tilassa, rytmikkäinä virtoina hienon musiikin tukemina tunneryöppyinä.

He lataavat Lahden näyttämölle rajun, sovittamattoman ristiriitatilanteen, jossa myötätunto on tilattomien torppareiden ja mäkitupalaisten puolella. He luovat estradille voimakkaita jännitteitä, joissa ovat mukana kaikki vanhat kaunat ja koston elementit. Ja, mikä tärkeintä he ovat temmanneet mukaansa myös kaikki lahtelaiset näyttelijät sataprosenttisesti. Ja se on paljon se!

Vahvalla ja suurella tilakokonaisuudella he haastavat katsojan tarkkailemaan kaiken rinnakkaiseloa ja löytämään esityksestä laajempia draaman kaaria. Vahvoilla joukkotansseilla ja rytmikkäiden liikkeiden avulla he pakottavat myös katsojat mukaan progressiiviseen menoon ja poljentoon.

Panu Varstalan koreografia on uskomattoman tehokasta, aistillista ja viimeisen päälle harkittua. Se tuki älykkäästi ohjaajan ja dramaturgin sanomaa. Jopa voimakkaat seksikohtaukset vedettiin rytmillä!

Lavastaja Minna Välimäki on ottanut Juhanin kokonaistilan haltuunsa upeasti kahdella voimakkaalla puuseinällä ja ilmassa roikkuvilla kannonjuurilla. Taustalla on soinen pelto ja sivuilla metsää. Näillä metaforilla hän on halunnut ilmaista niin suomalaisuuden vahvoja juuria kuin tiettyä vastakkainasettelua. Etäännyttävyys toimi hienosti!

Pirjo Liiri-Majavan puvustus on yksinkertaisuudessaan oivaltava ja ajan huomioiva. Silti Elinan puhdas valkoinen leninki ja Akselin täysmusta rippipuku korostivat tiettyjä mielikuvia päähenkilöistä.

Valosuunnittelija Kari Laukkanen ja äänisuunnittelusta vastaava Kari Poutanen loivat näyttämölle tehokkaan ja ilmaisuvoimaisen interiöörin.

Säveltäjä ja musiikista huolehtinut Hannu Kella sai meidät kaikki haltioitumaan kyyneltakuulla. Martti Peipon torvi soi osuvasti ja haitarilla haettiin alakuloa ja riemua.

Lahden Pohjantähti on tuore ja veres revitys, jossa loistaa omaperäisyys ja tekemisen ilo kaikilla mausteilla. Tätä esitystä ei tarvitse markkinoida, se myy itse itsensä!

Aki Raiskion vanha Jussi on sisäistynyttä ja ilmeikästä heittäytymistä. Lapiot olivat Jussin aseet. Alkuvoimainen raataja oli koko ajan läsnä. Keinuva meno toi mieleen vapaan villin. Huippu viritys!

Alma hänen vaimonsa Lumikki Väinämö on aina varma taatelin tallaaja, joka ei petä.

Tapani Kalliomäki Akselina on tällä haavaa Lahden Tauno Palo, jolle tämäkin sankarirooli istuu kuin hansikas. On näköä on taitoa!

Aleksi ja Aukusti, siis Jari-Pekka Rautianen ja Paavo Kääriäinen, vetävät roolinsa hengästyttävällä tempolla.

Kaikki esityksen Kivivuoret ovat rautaa, sillä Jarkko Miettinen, Raisa Vatulainen ja Timo Välisaari saavat lihaa mukavasti henkilöidensä luiden ympärillä.

Liisa Loponen, Lahden Ansa Ikonen, on nyt Elinana se, jolle sysätään sankarittaren roolit. Mikä ettei, sillä tyylitaju ei petä nytkään! Löytyy herkkyyttä ja sielukkuutta!

Laura Huhtamaa pastori Salpakarin Ellen-vaimona oli nyt nostettu koko näytelmän keskiöön. Laura oli nyt se näytelmän dynamo, jonka kirkkaus häikäisi ja sisäinen varmuus vakuutti. Turhamainen elämäntapa ja syvä suomalaisen kansallisuusaate tulivat esiin korostetusti. Näin oli nähtävä!

Teemu Palosaari pelkisti kivasti uskossa vahvan, mutta tossun alla olevan pastori Salpakarin henkilöhahmon. Siisti työ!

Esityksen tähdeksi nousee nyt myös Hiski Grönstrand, joka taikoo torppari Anttoo Laurilaan aitoa vihaa ja kostoa janoavan ihmispolon.

Eeva-Kirsti Komulainen Laurilan vaimona Aliinana on luottonäyttelijä, jos kuka! Myös nyt isot plussat!

Mikko Jurkka on pärkkellen hyvä paroni ja Töyryn isäntä, samoin kuin Ritva Sorvali Leppäsen Hannana ja Töyryn emäntänä.

Maiju Saarinen keimaili tyylillä ja nauraa hohotti uskottavasti Leppäsen Aunena. Cool!

Saana Hyvärinen näytti myös kykynsä Elma Laurilana ja syöksi lahtarien päälle tulikivenkatkuista vihaa, mutta herkistyi myös aidolle rakkaudelle. Cool!

Esityksen vaikeimman roolin räätäli Halmeena työstää nyt äärettömän monipuolisesti ja huikeasti Mikko Pörhölä. Siinä on mukana aitoa sielun syvyyttä, ihmisyyttä ja syvää uskoa oman aatteen ylimaalliseen oikeudenmukaisuuteen. Huima näyttö osaamisesta!

Juhani Melanen

Jaa artikkeli

Suosittelemme