Arvio: Ritvan ja Helenan voimakas puheenvuoro

Ritva Sorvalia ja Helena Rytiä yhdistävät ystävyys, työtoveruus, sekä rakkaus Kaj Chydeniuksen musiikkiin ja Kärppien jääkiekkojoukkueeseen.

Ritva Sorvali ja Helena Ryti viettivät 30+ -taitelijakonserttiaan upeasti Lahden kaupungin teatterin Eero-näyttämöllä viime lauantaina. He ovat ylimpiä ystäviä ja valmistuneet Teatterikorkeakoulusta vuonna 1986 teatteritieteen maistereiksi. Yhdessä he ovat kiertäneet maata pitkin ja poikin esittämässä eri teatterikappaleita milloin ”freenä”, milloin ammattiteatterin leivissä.

Viime vuoden maaliskuussa he starttasivat taitelijajuhlakiertueelleen ja saapuivat nyt ilahduttamaan meitä lahtelaisia lauluillaan ja soitollaan.

Meille Ritva Sorvali on tutumpi teatteri Vanhan Jukon käynnistäjänä, näyttelijänä ja ohjaajana. Loistavasti pianolla Ritvaa säestänyt Helena Ryti osoittautui todelliseksi teatterityön kulissien työmyyräksi ja näyttelijäliiton voimanaiseksi, jolta sujui paitsi soitto, niin myös hersyvä huumori ja itsekritiikki. Sielultaan aito taitelija, persoonallisuus ja tulkitsija.

He työstivät meille 22 laulua eri elämänaloilta, ja eri sanoittajien tekstiä sellaisella syvällä tunneasteikolla, jota näyttämölle syntyy vain harvoin. Lauluissa oli läsnä koko elämän kirjo varjoineen! Lauluihin oli ladattu kertomuksia eriarvoisuudesta, rakkauden pettymyksistä, eriarvoisuudesta, työttömyydestä ja äitein kaiken voittavasta rakkaudesta lapsiaan kohtaan.

Todellinen laulun ala carte -pöytä!

Laulujen ainoa yhdistävä tekijä oli niiden säveltäjä Kaj Chydenius, joka oli molemmille tuttu jo vuosien varrelta yhteisten produktioiden ansista. Heille Chydenius edusti sitä maailmankatsomusta, jota he vieläkin uskaltavat edustaa; kommunismia sen puhtaimmassa ja irrationaalisessa muodossaan, nimittäin oikeudenmukaisuus doktrina ja naisten tasa-arvotaisteluna.

Mukavissa, mutta harkituissa laulujen välisessä tarinoissa, me saimme tutustua millaista epätasa-arvoa edelleen koti-Suomessamme esiintyy.

Yhtä vaikuttavia olivat myös ne kirjallisuussitaatit, joista saimme nauttia. Ne olivat juuri sellaisia painavia kiviä, jotka putosivat mahalaukkuun ja ottivat sydämestä, sillä niissä esiintyi tiivistettynä juuri se suuri epäoikeudenmukaisuus ja julmuus, mitä kansalaissodan aikana vielä saattoi tapahtua. Erityisen koskettava oli Väinö Linnan Täällä pohjan tähden alla oleva Koskelan Akselin vankilakuvaus.

Ilkikurisia ja hersyviä olivat taas Jouko Turkan oppilaiden muistelot opettajastaan Turkasta, ja lainaukset Rahanhimoa taidemarkkinoilla -opuksesta. Äärettömän herkkä ja pakahduttava oli myös Katri Valan kuvaus Syntymättömille. Pirkko Jaakolan Kuka lohduttaisi vanhaa naista oli pirullisen taitava itsetilitys vanhenemisesta.

Laululuista säväyttivät eniten Älä elämää pelkää, Tyttö ja tanssiva karhu, Suuren luojan pasuunasta, Mun kaunis kotimaamme, Ei Onnea luotu minulle ja Kulkurotat.

Tämä esitys oli todellinen laulun ala carte -pöytä! Se oli maustettu kaikilla mausteilla ja lisäksi vielä etikalla. Upeaa!

Juhani Melanen

Jaa artikkeli

Suosittelemme