Arvio: Punaiset ruusukkeet on kulttuuriteko Lahden kipeistä hetkistä

Työväentalolla tapellaan: Fagerholmin Iisakki (Kim Ruuska) ja Multasen Emil (Onni Snåre).

Käsikirjoittaja ja ohjaaja Timo Taulo on rohkeasti uskaltanut tarttua Lahden historiaan ja useilla kirjoittamillaan näytelmillä tarjonnut meille tuokiopaloja Lahden kohtalonhetkistä armon vuonna 1918.

Tämä on sikäli poikkeuksellista ja arvokasta, että näistä ”kapinan” ajan asioista viimein edes näin itsenäisyytemme juhlavuotena halutaan luoda moraalinen ja osin sovitteleva tarkastelukulma.

Vuoden 1918 valkoisten ja punaisten sodalla on historian kirjoissa monta nimeä; riippuen aikalaiskokijoista! Seuraavia nimityksiä esiintyy tästä historiamme lehdillä: kapina, luokkasota, vapaussota, kansalaissota, veljessota, punakapina ja sisällissota.

Timo Taulo lähtee liikkeelle upeista kehyksistä, sillä hänelle ovat tärkeitä usko, toivo ja rakkaus - ja nimenomaan tulevaisuus. Vaikeat asiat on kohdattava ja niistä on otettava opiksi, että vastaavaa murhenäytelmää ei enää koskaan sattuisi kohdallemme historian melskeissä!

Näillä argumentilla hän vierittää eteemme kipeänkauniin rakkaustarinan kartanon pehtoorin Helmin ja kangaskauppiaan pojan Iisakin kohtaloista Lahdessa. Tarina on samalla kunnianosoitus molemmille osapuolille ja näkemyksille.

Lahden sisällissodan ”Romeo ja Julia” yrittää myös nähdä syitä, miksi tähän tilanteeseen yleensä ajauduttiin. Samalla se on eräänlainen kasvukertomus ja jatkokertomus viime vuoden Rullatehtaan Annasta. Tarinassa tarkastellaan erilaisten lapsuuden tovereiden tunteita ja aistimuksia sekä osoitetaan samalla, kuinka epäoikeudenmukaista ja harkitsematonta punavankien teloitukset olivat Hennalassa ja Felmanin peloilla.

Koston teemaa olisi kannattanut tuoda enemmänkin esille! Silti näytelmässä oli kosolti nyansseja, joiden avulla eskaloituvaa tilannetta Lahdesta katseltiin: aidot kirjeet, lasten nälkä ja usko aatteen voimaan. Tarinan suola ja pippuri olivat kuitenkin nuorten naisten ystävyys ja rohkea mieli. Punakaartiin liittyminen on toverusten hätähuuto oikeudenmukaisemman ja tasa-arvoisemman yhteiskunnan puolesta, jossa housuihin pukeuduttiin juuri tämän takia.

Me lahtelaiset todella tarvitsemme tätä pientä ja kipeääkin kulttuuriruisketta, joka samalla toimii hyvänä oppituntina Lahden lähimenneisyydestä!

Harrastajateatterilaisten voimakas esiinmarssi

Oli erittäin miellyttävää nähdä, miten Taulo on saanut houkuteltua ja ”manipuloitua” näytelmäänsä reilut sata näyttelijää ja lasta. Lasten vahvasta panoksesta saamme kiittää Lotilan koulun teatterikerhoa ja sen vetäjää Taija Lehtistä.

Hän on harjoituttanut nuoret villit oriit ja tammat sellaiseen edistävään laukkaan, jota oli mukava seurata. Joten kiitos Liila Kilpiö, Sara Nurmi, Aino Lehtola, Susanna Niemi, Milja Brandt ja Ilona Kariola, unohtamatta poika-Iisakki Urho Notkolaa. Te teitte kaikki upeaa työtä pilkkalauluillanne ja leikeillänne, jotka jäivät kivasti mieleen.

Mukavasti raatoi myös Henna Määttänen pehtorin tytär Helminä. Hän tulkitsi aitoa tunteen paloa ja syvää tuskaa varsin uskottavasti. Häneen umpirakastuneena valkoisena Iisakkina Kim Ruuska puristaa myös pintaan sydämen äänen ja tehtyjen valintojen irvokkuuden ja mielettömyyden.

Alma Sinisalo irstaana naisena on vamppikymppi! Kivasti selviävät myös Berit Mäkinen Selmana, Kristiina Lanki Hilmana, Johanna Sallmen Vennynä ja Eva Sireni sairaanhoitajana. Mietittyjä töitä kaikki!

Miehistä saavat nyt kunniamaininnan Miikku Tolonen kangaskauppiaana, Teppo Ruotsalainen kartanon pehtorina, Klaus Jansson punakomentajana ja mustana pappina sekä jefreitteri Linnanen Mikko Hannula. Hannula ”vanhan väen korpraalina ”nousi toki kivasti esiin Turkin tarinoillaan ja lupsakkailla tölväisyillään.

Kiitos Nanna Salmelle lavastuksesta, Ilmari Myllyselle musiikista, Mirva Myllyselle laulujen sanoista, Iina-Marie Heinolle puvustuksesta, Leena Keizerille tansseista ja erityisesti hienosta käsiohjelmasta Jenni Uosukaiselle.

Juhani Melanen

Jaa artikkeli

Suosittelemme