Aurea Mentis bongattiin bändikilpailusta - Täältä tullaan, Pietari!

Aurea Mentis’n muodostavat Sami Leppäaho, Sami Virkki, Antti Lehtinen, Riku Levasmaa ja Derek Kinnunen.

Aurea Mentis -yhtyeellä on syytä ylpeyteen, sillä sen onnistui nousta esiin suuresta Emergenza-bändikilpailusta.

Kansainvälisen Emergenzan Suomen osakilpailu keräsi 80 osallistujaa, joista 44 parasta Aurea Mentis mukaan lukien pääsi semifinaaleihin Helsinkiin.

Yleisöäänestyksen johdosta kilpailu oli stadilaisten juhlaa, joten semifinaaleihin lahtelaisten metallimiesten taival keskeytyi, mutta ei päättynyt. Esitys Nosturin lavalla oli nimittäin sen verran tymäkkä, että kilpailun järjestäjät halusivat lähettää heidät vierailevaksi artistiksi Pietariin, Venäjän vastaavaan Emergenza-finaaliin.

- Hyvät fiilikset valinnasta on tietenkin, tämä on hyvä palkinto meille, ja ennakkotietojen mukaan keikkapaikka pitäisi olla loppuunmyyty, Aurea Mentis’n rumpali Derek Kinnunen kertoo ensi lauantain esiintymisestä pietarilaisessa Cosmonaut Clubissa.

Venäjän Emergenza-finaalia ja siten myös Aurea Mentisiä on tulossa seuraamaan yleisöä salin täydeltä noin 1 300 ihmistä.

- - -

Vuonna 2010 perustettu Aurea Mentis on edennyt hitaasti kiiruhtaen. Yhtye julkaisi musiikkiaan ensimmäisen kerran 2014, mutta lopullisen kokoonpanon ja erityisesti solistin löytyminen otti aikansa.

- Nyt on vähän eri linja, ja vanha tuotanto on jätetty pois. Uusi miehitys lähti kunnolla rullaamaan viime vuonna, kun Antti Lehtinen hyppäsi remmiin, Kinnunen kertoo nykyisesti vokalistista.

- Bändi syntyi silloin uudelleen.

Heidän lisäkseen viisikossa ovat kitaristit Sami Virkki ja Sami Leppäaho, sekä basisti Riku Levasmaa.

- Ainahan se vaatii näissä vähän säkää, että löytyy se porukka joka toimii ja jolla voi rundata keikkoja, Derek Kinnunen toteaa.

- - -

Aurea Mentis ei Kinnusen mukaan tahdo kangistua tiettyyn genreen, eikä kaihda rajojen rikkomista. Enimmäkseen pyhä kaksinaisuus kuitenkin tiivistyy rock- ja metallimusiikkiin.

- Guns n’ Roses, Iron Maiden, Pantera, Metallica, Megadeth, Slayer... Kinnunen kelaa bändi jäsenten saamat vaikutteet.

Keitoksessa on aimo annos myös trash metalia ja melodista metallia.

- Tehdään sitä mitä tykätään, siinä se. Meistä löytyy vähän jokaiselle jotain rokin ja metallin välimaastossa, hän luonnehtii.

Emergenzassa kehuja tuli live-energiasta, biisimateriaaleista ja soittotaidosta.

- Kokonaisuus tuntuu toimivan, kun tuiki tuntemattomilta tulee hyvää palautetta. Joku kehaisi jopa kovimmaksi live-bändiksi, jonka hän oli nähnyt pitkään aikaan.

Kokonaisuuden keskellä myös solisti on tärkeä keulakuva.

- Antin ääntä on sanottu miellyttäväksi ja monipuoliseksi. Ja tanssimuuveista tuli erikoismainintaa! Kinnunen nauraa.

- - -

Kotimaassa Aurea Mentis on ehtinyt kiertää varsinkin eteläistä Suomea, Lahdessa bändi nähtiin viime kesänä uuden kokoonpanon debyytissä Ace Corner Rockissa ja joulukuussa Torvessa.

Tulevalle kesälle tiedossa on yksi keikka Lahdessa, ajankohta selviää myöhemmin.

Keikkarepertuaarissa on kymmenkunta kappaletta uutta tuotantoa, ja kesällä on tarkoitus julkaista neljän biisin EP.

Entäpä yhtyeen nimi? Se on yhtyeen kitaraosaston väännös latinasta, aurea viittaa tietysti kultaan ja mentis mieleen.

Aurea Mentis

Lahtelaisyhtye esiintyy lauantaina Pietarissa Emergenza-bändikilpailun Venäjän-finaalissa.

Aatu Raninen
aatu.raninen@uusilahti.fi

Jaa artikkeli

Suosittelemme