Teatteriarvio: Sankari räppää räväkän pasifistimuotokuvan tyylillä

Saana Hyvärinen, Aleksi Lavaste, Sirja Sauros ja Jari-Pekka Rautiainen näyttelevät kaupunginteatterin Sankari-näytelmässä. Kuva: Tarmo Valmela/PhotoDance Valmela

Jonni Panzar on lahjakas tamperelainen näytelmäkirjailija, joka uskaltaa puhaltaa liekkeihin Suomen kannalta ainutlaatuisia ja poikkeuksellisia ihmisyksilöjä, jotka ovat uskaltaneet ajatella omilla aivoillaan ja kulkea yleistä käsitystä vastavirtaan. Eräs heistä oli itseoppinut pasifisti Yrjö Kallinen. Hän on saanut Lahdessa nyt arvoisensa ”nuorten” äänen kuuluviin sodan mielekkyyden monitasoisena puntarointina.

Ohjaaja Saana Lavaste on tunnettu siitä, että hänen mielestään taiteen tehtävä on nimenomaan kertoa vastavirrasta ja että laitosteattereiden virat saisivat kestää korkeintaan viisi vuotta. Nyt hän antaa palaa ilmiliekillä ja piirtää upean kuvan Yrjö Kallisen uskomattomasta elämän kohtalosta paletin kaikilla väreillä taidokkaasti pureutuen hänen elämänsä kriisikohtiin ainutlaatuisen tehokkaasti.

Hän rakentaa ”kvartetillaan” elinvoimaisen ja huikean näyttämöilotulituksen, jossa ei ole suvantokohtia eikä turhia taukoja. Hän aivan selvästi luottaa näyttelijöidensä tekemisiin eikä taitavana henkilöohjajana tarvitsen mitään poppakonsteja näyttämökuvaansa korostamaan. Erityisen taitavaa olivat ajoitukset, rytmitykset ja nyanssien hallinta. Hänen sankarinsa on moneen tasoon kurottuva ajattelijayksilön kartoitus ja samalla armeijaiässä olevien nuorten pohdiskelu sodan tarkoituksesta ja koko armeijaan menon mielekkyydestä ja tarkoituksenmukaisuudesta. Näppärä työ!

Koko tätä esitystä tukee Jonna Kuittisen häikäisevän toimiva lavastus ja puvustus. Hänen ”mobiilinsa” muuttuu ja elää koko ajan. Koloja ja koko Eeron tilaa käytetään monipuolisesti ja älykkäästi. Erityisen oivaltavaa oli nukkehahmojen käyttö rääkymässä mielipiteitään milloin mistäkin suunasta.

Puvustus oli joskus hauskan yliampuva ja toisaalta taas tarkoituksellisen tarkka ajankuva. Hieno työ! Erinomaisesti onnistuvat myös valosuunnittelija Harri Peltonen ja äänisuunnittelija Tatu Virtamo. He korostavat oivasti näyttämökuvan monipuolisuutta ja koko tilan haltuunottoa ja terävöittävät samalla koko Sankarin sanomaa.

Teosofi, buddisti, pasifisti ja osuustoimintamies Kallinen on samassa ruodussa kuin Jeesus, Einstein, Martin Luther King, Gandhi , Leo Tolstoi ja Mandela. He kuuntelivat omatuntonsa ääntä ja myös toimivat niin. Itse kaivon esiin esityksen jälkeen esiin välittömästi pölyttyneen kirjani ” Zen ja jousella ampumisen taito”

Pohdin myös kumpi oli todellinen sankari, koskaan asetta sodan aikana nostanut totaalikieltäytyjä, pasifisti Arndt Pekurinen vai hänet teloittanut Mannerheim-ristin ritari majuri Pentti Valkonen.

Vanha totuus on, että teatterissa ovat silti pääosissa näyttelijät, piti taas kerran paikkansa, sillä siksi upeilla ja värikkäillä siveltimen vedoilla Sankarin muskettisoturit piirsivät eteemme ajan hengen ja Yrjö Kallisen horjumattomuuden ja ehdottomuuden eri poliittisissa Suomen vaiheissa.

Aleksi Lavaste on uskottava Yrjö Kallinen. Hän lataa meille sielunsa syvyydestä itselleen rehellisen ja ehdottoman pasifistin muotokuvan väkevän tunteikkaasti. Sielukas työ!

Sirja Sauros, Saana Hyvärinen ja Jari- Pekka Rautiainen antavat palaa monissa rooleissaan aidon estottomasti ja muuntautumiskykyisinä. He pohtivat älykkäästi sotaa ja armeijaa, mutta samalla hehkuttavat verrattoman taitavasti eri rooleissaan. Kaikki tekeminen vaikutti mietityltä ja vaivattomalta ja siksi myös katsomo palkitsi heidän tekemisensä näyttävästi. He kykenivät vaivattomasti siihen, mikä on näytelmän tendenssi.

Ja se on paljon se! Menkää ja tehkää samoin!

Juhani Melanen

Jaa artikkeli

Suosittelemme