Koto-Suomesta Kiinan vilinään

Vili Sopanen (keskellä) siirtyy Pelicansista Kunlun Red Stariin. Kuva: Sami Kuusivirta

21 miljoonan asukkaan kotikaupunki. 18 000 katsojan kotiareena. Selän takana vaihtopenkillä NHL:n, KHL:n ja Canada Cupin voittanut valmentajalegenda Mike Keenan. Siinä pientä osviittaa siitä mitä Vili Sopasen siirtyminen Pelicansista kiinalaiseen KHL-joukkue Kunlun Red Stariin pitää sisällään.

Lyhyttä visiittiä Ruotsin Luulajassa lukuun ottamatta nyt käynnistymässä on ensimmäinen kokonainen kausi ulkomailla kotoista Liigaa kovemmassa sarjassa.

- Itse asiassa pelaamme ymmärtääkseni alkukauden Shanghaissa, Sopanen yllättää.

Toden totta, Kiinassa tilanteet muuttuvat nopeasti. Viime kaudellakin Red Star oli jonkin aikaa evakossa, kun kotiareena LeSports Center ei ollut käytettävissä.

Sen verran olen seuralta kysynyt, että tietävät minun olevan oikeakätinen pelaaja, ettei sitten tule yllätyksenä.

Sopanen ei myönnä olevansa sellaista tyyppiä, jota KHL:n uudet kuviot kesällä stressaisivat.

- Kunhan nyt päästään paikalle ja saadaan hommat käyntiin. Keskityn vain treenaamaan niin, että olen hyvässä kunnossa kauden alkaessa, hän toteaa.

---

Sopanen paljasti taannoin Uuden Lahden haastattelussa, että ulkomaille on aiemminkin kysytty, mutta kokonaispaketti ei ole ollut kohdallaan. Kumpi vaikutti nyt enemmän, tarjous vai ajankohta?

- Molemmat. En ollut mitenkään päättänyt onko tavoitteena KHL tai vaikkapa Sveitsi, mutta Kunlunin tarjous oli asiallinen. Mielenkiintoinen joukkue, aika länsimainen porukka, jossa puhutaan englantia.

Oli sitten Peking tai Shanghai, Sopanen onkin KHL-kartalla hyvässä asemassa. Määränpäänä on iso ja suhteellisen moderni kaupunki verrattuna Siperian pienimpiin teollisuuskyliin. Joukkuekavereina on kolmisen kentällistä länsimaisia pelaajia, muun muassa ex-pelikaanipakki Joonas Järvinen, hyökkääjäkollega Matias Myttynen ja maalivahti Tomi Karhunen.

Perheelle, johon kuuluvat puoliso ja 1,5-vuotias poika, KHL-seikkailu tarkoittaa erilaista arkea kuin tähän asti.

- He varmaan ovat pääosan vuodesta Suomessa, ja tulevat ehkä käväisemään Kiinassa, Sopanen sanoo.

---

Kunlun on 27 joukkueen KHL:n tuorein tulokas, ja Jokereiden ohella yksi viidestä ei-venäläisestä seurasta. Punatähtien debyyttikausi päättyi keväällä itäisen konferenssin 8. sijalle, jolla heltisi viimeinen pudotuspelipaikka. Metallurg Magnitogorsk passitti Red Starin neljännesvälierissä kesälomille voitoin 4-1. Lupaava startti kiinalaiskeksinnölle kuitenkin.

Sen jälkeen seurassa on tuullut. Päävalmentajaksi napattiin 67-vuotias kehäkettu Keenan, ja ovesta ulos passitettiin pitkä liuta pelaajia, joukossa yhdeksän suomalaistakin.

- Paljon juttuja Keenanista kuulee, ”Iron-Mike” lempinimi kertoo paljon. Mutta aina se on niin, että jos peli kulkee, niin koutsikin tykkää, Sopanen tuumii valmentajasta, jonka kanssa ei ole vielä edes keskustellut.

- Kuulema hän on vaativa, mutta treenauttaa ihan järkevästi, ja ilmeisesti iso osa harjoittelusta on kuitenkin apuvalmentajien vastuulla.

- Onhan tässä Lahessakin tottunut aika omaperäisiin koutseihin.

KHL:ää Sopanen ei ole erityisesti seurannut, mutta näppituntuma hänellä on kuulopuheiden ja Pelicansissa pelattujen harjoituspelien perusteella se, että sarjan vauhdikkaampi ja taitavampi pelityyli voi sopia hänelle kotimaan sarjaa paremminkin.

- Mä oon mitä mä oon, pitää vain pystyä olemaan oma itsensä siellä, ja pelaamaan omilla vahvuuksillaan. Jos yrittää jotain muuta, niin se ei yleensä kovin pitkälle kanna, Sopanen muotoilee.

---

KHL:ssä kehittävä harjoittelu jää Suomea vähemmälle.

- Pelien välissä vain matkustetaan, palaudutaan ja kerätään energiaa seuraavaa matsia varten.

Esimerkiksi Jokereissa pelaajat ovat aikaerosta huolimatta pitäneet sisäisen kellonsa samassa ajassa, joten osa otteluista on ollut heille todella aikaisia tai myöhäisiä aikavyöhykkeestä riippuen.

- Olen kuullut, että Kunlun lentää aina öisin, ja perillä päivä käynnistyy siitä kun lento saapuu, Sopanen mainitsee.

Valmistautuminen KHL:n 10-vuotisjuhlakauteen alkaa pian, runkosarja kun käynnistyy jo 21. elokuuta.

- Heinäkuussa on terveystarkastukset Moskovassa, leireillään Suomessa ja Sveitsissä, ja pelataan pari turnausta Venäjällä. Kiinaan ilmeisesti mennään vasta muutamaa päivää ennen kauden alkua, Sopanen valottaa.

Vili Sopanen

29 vuotta

Sopimus Kunlun Red Starin kanssa kevääseen 2018

Pelannut Liigassa yhteensä 516 ottelua, ja Ruotsin SHL:ssä 5 ottelua.

Aatu Raninen
aatu.raninen@uusilahti.fi

Jaa artikkeli

Suosittelemme