Tomi Honkasen FC Lahti kiristää kuluja ja punoo verkostoa

FC Lahden toimitusjohtajana Tomi Honkanen on tottunut siihen, että yleisön toiveet ja tarkan euron budjetin numerot eivät aina kohtaa. – Tietenkin urheiluun kuuluvat tunteet ja tarinat, mutta raha-asioissa on oltava kurinalainen, hän toteaa. Kuva: Mirja Hussain

Syksyllä 20 vuoden iän saavuttanutta FC Lahtea ei tunneta jalkapalloseurana, jossa haihateltaisiin ja maalailtaisiin mielikuvia tulevista saavutuksista. Ei, vaikka se voisi tuoda fuusiosta syntyneelle seuralle nopeampaa imagon nousua ja kuulostaa jännittävältä suurseura-ajattelulta.

Se ei ole osa FC Lahden dna:ta.

Seuran toimistolla Lahden stadionin yläkerroksessa pöydän toiselle puolelle istahtaa toimitusjohtaja Tomi Honkanen, joka on toistaiseksi välttänyt suurimmat sudenkuopat. Kuten kauden alla uutisoidut Rovaniemen Palloseuran 350 000 euron tappiot, jotka ovat 1,5 miljoonan liikevaihdolla rumaa luettavaa.

- Tuollaista pommia ei meidän kohdalla tarvitse pelätä, neljännen vuotensa FC Lahden pomona aloittanut Honkanen toteaa.

Emme laadi budjettia hullusti. Voimme nytkin katsoa tilannetta aika rauhassa, sillä talous on pysynyt vakaana, eikä isompia tappioita ole tullut vuosiin. Tomi Honkanen

FC Lahden edellisvuoden 40 000 euron plussatulos oli suorastaan erinomainen, jääden kuitenkin toistumatta. Nyt operatiivinen tulos oli 7 000 euroa miinusta, ja kokonaistulos noin 37 000 euroa tappiollinen sisältäen poistoja, jotka ovat peruja liigapaikan lunastamisesta. Ne syövät tulosta vielä parin kauden ajan.

Yleisökeskiarvo oli 2 052, tavoitteesta (2 300) jäätiin.

- Nytkin kulut pitivät ja yritysmyynti onnistui, kauden puoliväliin asti meni hyvin. Heinäkuussa joukkue hävisi otteluita, joten elokuulta menetettiin se noste yleisömäärissä ja ottelutuotoissa, joka siellä normaalisti on, Honkanen kertaa viime kesää.

- - -

Jo kymmenisen vuotta sitten Etelä-Suomen Sanomien Kalle Veirto nimitti FC Lahden toimintaa elämäksi pahvimukissa. Sen jälkeen monen kilpailijan posliininen pinta on särkynyt, joten ei lahtelaisten kuivakkaa itsehillintää voi varsinaisesti syyttääkään.

Veikkausliigan tasaisessa keskikastissa FC Lahti on löytänyt itselleen kaksi keinoa, joilla se voi kehittää kilpailuetua suhteessa muihin. Ensimmäinen niistä on Honkasen vastuulla oleva kulukuri.

Jos FC Lahden joukkue menestyy, talous pysyy pinnalla, mutta ei uppoa pohjaan huonommillakaan peliesityksillä.

- Emme laadi budjettia hullusti. Voimme nytkin katsoa tilannetta aika rauhassa, sillä talous on pysynyt vakaana, eikä isompia tappioita ole tullut vuosiin.

Esimerkki arkirealismista on se, että seura on täksi kaudeksi satsannut joukkueen henkiseen ja fysiikkavalmennukseen, mutta esimerkiksi Hiihtostadionin ns. aurinkokatsomo pysynee suljettuna säästösyistä.

- Kulujen pitäminen kurissa ja investoiminen konkreettisesti hyödyllisiin asioihin on keskeistä tässäkin tilanteessa, Honkanen viittaa Jasse Tuomisen myynnistä saatuun merkittävään rahapottiin, jolla tukevoitetaan seuran kassaa jopa ensi kaudelle asti.

- Äkillisiä investointeja emme sillä rahalla tee.

- - -

Kurinalainen rahankäyttö tietää sitä, että 450 000 euron pelaajabudjetti on 12 joukkueen sarjassa seitsemänneksi suurin.

Toinen FC Lahden päälinjoista onkin päävalmentaja Toni Korkeakunnaksen aikana luotu yhteistyöverkosto kotimaisten kasvattajaseurojen ja isompien ulkomaalaisten seurojen kanssa. Lahti hamuaa lahjakkaita nuoria pelaajia, ja toisaalta haluaa tulla tunnetuksi hyvänä ponnahduslautana ulkomaille.

- Tämä on hyvin pitkälle persoonakysymys. ”Tokella” on taustaa junioripuolelta ja kiinnostusta verkoston luomiseen, Honkanen toteaa täsmentäen, että asia on kirjattu seuran strategiaankin henkilöistä riippumatta.

Järjestelmän luominen vaatii pitkäjänteistä punomista ja enemmän jalkatyötä kuin suoraviivaisempi rekrytointi. Jo pelkästään Pietarin Zenitistä ”pikavoittona” tullut huippumaalivahti Aleksandr Vasjutin on kuitenkin tärkeä merkki verkoston hyödyllisyydestä, vaikka joidenkin lainapelaajien taso on jättänyt toivomisen varaa.

- - -

Venäjä on aiemmin ollut melko tutkimaton ilmansuunta suomalaisille seuroille.

- Olemme hoitaneet asiat hyvin ja voittaneet Zenitin luottamuksen tässä yhteistyössä. Pelaajille välimatka on junalla lyhyt, he ovat aidosti viihtyneet Lahdessa, ja halunneet tulla takaisinkin, Honkanen sanoo.

Se, että FC Lahdessa tunnetaan yhteistyöseurojen henkilöstöä ja pelaajia, parantaa ainakin teoriassa pelaajarekrytoinnin onnistumisen todennäköisyyttä. Hyvillä hankinnoilla taas on suora vaikutus pelin kautta yleisömääriin, ottelutuottoihin ja lopulta tilinpäätökseen.

Lisäksi avautuu mahdollisuus kulurakenteen keventämiseen.

- Säästö on ollut meille lainapelaajien osalta vähintään kolmasosa, Honkanen sanoo, kun pyydän arvioimaan verkoston kautta tulleiden pelaajien palkkakustannuksia, joista lähtöseura maksaa osan.

- - -

Tämän kauden FC Lahti pelaa Urheilukeskuksessa. Kisapuiston tekonurmi valmistuu kesäkuussa, mutta otteluita ei ole kannattavaa siirtää häpeäpilkuksi ränsistyneelle kentälle.

Unelmien kurkottamiseen seura on innostunut ainoastaan Kisapuiston uuden stadionhankkeen kohdalla. Se on tulevaisuudelle keskeinen asia, mutta ei mikään taikatemppu, sillä loppujen lopuksi taloushallinta, valmennuksen laatu ja pelaajarekrytoinnit ovat edustusseuran keskeisimmät laatutekijät.

Hieno stadion yksinään ei tuo onnea, kuten Veikkausliigassa on valitettavan usein todettu.

FC Lahdella on tekeillä nykyajattelun mukaisia tulovirtoja lajin ulkopuolelta. RoPS:n miinustulosta osaltaan selittää vastoinkäymisiä kokenut bingotoiminta, joka kuitenkin oli pitkään hyvin tuottoisaa. Urheiluseurat ovat lähteneet mukaan mm. konserttien järjestämiseen tai myymään mainoksia led-näyttöihin, mitä Lahdessakin on kokeiltu.

Vahva lisäbisnes vähentäisi riippuvuutta pelaajien myymisestä ja kansainvälisistä otteluista.

- Siltä osin ei ole vielä mitään konkreettista, mutta olen avoin lähes mitä tahansa liiketoimintaa kohtaan. Sen täytyy vain olla täysin meidän omassa hallinnassamme, jotta on turvallista lähteä mukaan ilman isompaa riskiä, Tomi Honkanen tiivistää fclahtelaisen pahvimukiteorian.

Tällä kaudella

FC Lahti tavoittelee sijoitusta Veikkausliigan kolmen parhaan joukkoon ja yleisökeskiarvoksi 2 500 katsojaa.

Kotiavaus FC Lahti-JJK pelataan ensi viikon lauantaina 29.4. klo 16 Lahden stadionilla.

Aatu Raninen
aatu.raninen@uusilahti.fi

Jaa artikkeli

Suosittelemme