Kolumni: Se oli hyväksi joukkueelle, osa II

Kirjoittajan mielestä jääkiekkoa käsitellään mediassa paljon, mutta laadussa olisi parantamisen varaa.

Viime keskiviikon kolumnini Pelicansin harjoituksissa tapahtuneesta tappelusta ja kuohuttavien tapausten käsittelystä otti mukavasti kierroksia alleen jälkipuintien muodossa, jakaen lukijat totaalisiin kannattajiin ja totaalisiin vastustajiin.

Tilanteet pitää pelata loppuun asti, sanotaan, joten jatketaanpa aiheesta kun vaihto on vielä kesken.

- - -

Asia pysyy. Kolumnin peruste oli se, että jääkiekon julkinen keskustelu ja massasta poikkeavien tekojen tulkitseminen on yksinkertaisesti rikki.

Surkea julkinen keskustelukulttuuri ei lisää jääkiekon ymmärrystä, vaan jopa vähentää sitä, ja tekee lisää hallaa lajille.

Näin lahtelaisesta vinkkelistä juuri Pelicansin nykyinen maine on toiminut täydellisenä esimerkkinä, sillä monien kannanottojen ja kommenttien mukaan Isku Areenalla on jo likimain irtauduttu todellisuudesta jonnekin Lämäri-leffojen sekopäiseen maailmaan.

Mielipiteensä ilmaisseet alan asiantuntijat pitivät esimerkiksi Blood vs. Kivelä -tapausta normaalina ammattilaisjääkiekon puitteissa, kun taas osa kiekkotoimittajista kailottaa, että nyt juniorit lakkaavat tulemasta lajin pariin, ja että taklaukset eivät siihen enää kuuluu. Uskomatonta!

Se, että nimitin kolumnissani näitä tiettyjä herkimpiä tahoja ”puppelipojiksi”, olisi toki voinut jäädä tekemättäkin, koska kyse ei ollut lainkaan seksuaalivähemmistöistä. Pinttyneillä termeillä leikitellyt teksti olisi syntynyt yhtä hyvin vaikkapa sanalla ”pehmoilijat”.

- - -

Kaukalon tasolla jääkiekon ei pidä ominaispiirteistään luopua, sillä juuri ne tekevät jääkiekosta jääkiekkoa verrattuna muihin.

Pelin evoluutiossa luistelu ja taito ovat oikeutetusti korostuneet, ja pelikirja-ajattelu kirjaimellisesti jalostaa jääkiekon vivahteita. Ne eivät kuitenkaan ole ainoa totuus. Tiedämmehän, että urheilussa teolle syntyy aina vastareaktio, ja metodille vastametodi. Oikean ja väärän sijaan on vain erilaisia versioita. Myös kovuudella sanan laajassa merkityksessä on, ja kuuluu olla, jääkiekossa jalansijansa nyt ja tulevaisuudessa.

Jos joskus tapellaan pelissä tai jopa harjoituksissa, niin sitten tapellaan, sen ei pitäisi olla sellainen tabu kuin miksi se on Suomessa muodostunut. Jos joku joukkue pyrkii voittamaan kamppailemalla kovaa, niin pyrkiköön siihen sääntöjen ja niiden tulkintojen puitteissa.

- - -

Heikko kohta nykyisessä keskusteluilmapiirissä paljastuu, kun nämä keinot osuvat omia ihanteita vastaan. Kun vaikkapa ”taitojoukkue” kohtaa ”sikailijat”.

Onko se tämä some-aika vai mikä, että aidosti syvemmän tarkastelun sijaan sorrutaan aika usein sellaiseen harppuunahyökkäykseen, jossa vain napataan ottelun kuohuttavin tilanne, tölväistään ja tuomitaan, ja palataan takaisin oman ihanteen pariin.

Ja toisaalta aivan kuin nämä loputtomat jääkiekkokohut olisivat vain alistaneet monet lajin seuraajat siihen kukkahattuajatteluun, että ehkä kovuus on ollutta ja mennyttä.

Luulenpa, että valmentajat ja pelaajat taas ovat päivittäin sen äärellä, että kyllä se kuuluu, ei se ole kadonnut, sitä voisi esiintyä enemmänkin. Kaukalon ulkopuolella koko aihetta vain Suomessa tulkitaan ja käsitellään väärin.

- - -

Useimmat meistä ovat tässä keskustelussa poteronsa jo hyvän aikaa sitten valinneet ja ihanteisiinsa lukittuneet, mutta kyllä erityisesti jääkiekkoa käsittelevän median tehtävä olisi hahmottaa ja hyväksyä peliä kaikissa sen muodoissaan, ja pyrkiä avaamaan loogisia taustoja myös niistä ”pahoista” tai poikkeavista ilmiöistä.

Jonkin verran tätä taustoitusta toki tehdäänkin, mutta konfliktien hetkellä lätkäjätkien kasetti ei kestä juuri kukkahattutätejä paremmin.

Jos jääkiekkotoimittajatkin tottuvat vain roiskimaan pintapuolisia harppuunoitaan, niin mitä se pitkässä juoksussa aiheuttaa lajikulttuurille ja itse pelille? Se ei lisää ymmärtämistä, vaan kaikista käytössämme olevista viestintäkanavista huolimatta seuraajien ymmärrys pysyy samana tai jopa vähenee, mikä taas ruokkii tarpeetonta kritiikkiä ja tekee lisää hallaa jääkiekolle, kun yleisö ei pääse kärryille kaukaloarjesta.

Siinä tapauksessa jatkossakin kohistaan tappelusta harjoituksissa, eikä kukaan puhu esimerkiksi kamppailuvalmiuden merkityksestä. Nähdään vain se jäävuoren huippu, ja vain klikkauksia kerjäävät tahot hyötyvät.

- - -

Ennustanpa vielä, että tulevaisuudessa voittajajoukkue on se, joka parhaiten yhdistää nykyiseen taitoon, luisteluun ja pelikirja-ajatteluun myös kontaktipelaamisen. Ei se, joka parhaiten leikkii hippaa ja välttelee tilanteita.

Aatu Raninen
aatu.raninen@uusilahti.fi

Jaa artikkeli