Katriina Ranne on totuuden perässä

Katriina Ranteen uutuuskirja ’Miten valo putoaa’ yhdistelee yksinäisyyden ja elämän haurauden teemaa fysiikkaan. Kuva: Marek Sabogal / Gummerus Kustannus

Katriina Ranne julkaisi syyskuussa 2017 toisen romaaninsa. Häneltä on julkaistu romaanien lisäksi myös kaksi runoteosta. Uusin kirja on nimeltään Miten valo putoaa. Ranne aloitti kirjan työstämisen jo 2014.

- Helsingin Sanomissa oli juttu, miten antimateriaa pystyttiin ensimmäisen kerran tallentamaan muutamaksi millisekunniksi. Se kuulosti minusta hirveän mielenkiintoiselta ja siitä tuli symbolinen ulottuvuus kirjaani.

Toinen kirjan syntymiseen merkittävästi vaikuttanut kokemus tapahtui juhlissa, joihin Ranne osallistui. Juhlissa pelattiin pullonpyöritystä ja erään naisen tehtäväksi tuli kertoa jokin asia, jota tämä ei ollut koskaan kertonut kellekään toiselle.

- Hän kertoi, miten oli tullut Bulgariasta laittomasti rajan yli joskus nuorempana. Tarinan kuultuaan kaikki sanoivat minulle, että: ”Katriina, sinun täytyy kirjoittaa tästä kirja!” Sillä hetkellä ei tullut mieleenkään, että oikeasti kirjoittaisin aiheesta, mutta naisen tarina jäi pyörimään mieleeni. Kirjat lähtevät aina syntymään sellaisista pienistä asioista, jotka jäävät mieleen ja alkavat yhdistyä.

Fysiikka on ihan mielettömän kiinnostava aihe, jota ihmiset välttelevät ihan turhaan.

Kun Ranne aloitti kirjan kirjoittamisen, hän kirjoitti sitä yhden kuukauden ajan intensiivisesti. Kirjassa on kaksi päähenkilöä. Siivooja nimeltä Lala ja eläköitynyt fyysikko Aaro. Päähenkilöt käyvät keskenään kirjeenvaihtoa, joka muuttaa heidän elämänsä.

- Tämä ei silti ole mikään kirjeromaani, vaikka kirjeenvaihto onkin isossa elementissä.

Kirjan pääteemoja ovat yksinäisyys ja elämän hauraus. Teoksen teemoihin vaikuttivat vahvasti tekstit, joita Ranne sattui lukemaan kirjan kirjoittamisen aikoihin. Erityisen vaikutuksen häneen teki fyysikko Stephen Hawkingista kertovassa lehtijutussa ollut lainaus.

- ”Ihminen on kuin ruohonkorsi, haurainta luonnossa, mutta ajatteleva ruohonkorsi. Koko maailmankaikkeuden ei tarvitse tarttua aseisiin nitistääkseen hänet, höyry, vesitilkkanen riittää hänen surmaamiseensa.” Olen monesti miettinyt, kuinka helposti elämän pystyy lopettamaan.

Kirjan kolmas teema on yhteyden hakeminen ja tähän liittyvät ongelmat. Ranne miettii, että yhteyden hakeminen toisiin on ihmisille hyvin tärkeää.

- Tavallaan se, kuinka voi puhua toistensa ohi, mutta silti siellä voi olla sellainen yhteys. Kirjan päähenkilöillä on juuri tällainen tilanne.

Ranteen kirja on löytänyt tiensä monen kirjabloggarin käteen ja netistä löytyykin useita arvioita hänen romaanistaan. Ranne kertoo lukeneensa kaikki kirja-arviot.

- Kirjabloggarit edustavat tavallaan sellaista tavallista lukijaa enemmän kuin ehkä kirja-arviot. Tällä kertaa meni nyt niin päin, että lehtien kirja-arviot ovat olleet vielä positiivisempia kuin kirjabloggarit. He ehkä vierastivat hieman fysiikkaa.

Kritiikit eivät ole järkyttäneet Rannetta, mutta mieleen ne jäävät. Hän ei kadu fysiikan sisällyttämistä kirjaansa, vaikka tiedostaa, että se saattaa arveluttaa ihmisiä tarttumaan teokseen.

- Mielestäni fysiikka on ihan mielettömän kiinnostava aihe, jota ihmiset välttelevät ihan turhaan. Fysiikkahan selittää maailmankaikkeuden olemuksen. Se on aivan liian mielenkiintoista jätettäväksi pelkästään fyysikoille.

Katriina Ranne

Vuonna 1981 syntynyt kirjailija, tutkija ja runouden suomentaja. Kotoisin Noormarkusta.

Väitteli Lontoon yliopiston School of Oriental and African Studies -collegesta filosofian tohtoriksi keväällä 2011. Hänen väitöskirjansa käsitteli veden kuvaa modernissa swahilirunoudessa.

Esikoisromaani Minä, sisareni ilmestyi 2010. Teos kertoo neljästä toisilleen läheisestä siskosta, jotka kasvavat omiin suuntiinsa.

Julkaisi Suomen ensimmäisen afrikkalaisen runouden antologian Korallia ja suolakiteitä vuonna 2015.

Ranne sai kokoamastaan ja suomentamastaan antologiasta Ylen Kääntäjäkarhupalkinnon vuonna 2016.

Jenny Mäkinen

Jaa artikkeli

Suosittelemme