Pyöräilyn sujuvuudessa toivomista Lahdessa

Pyöräilypajassa tutustuttiin pyöräilyn sujuvuuteen konkreettisesti pyöräilemällä. Kuva: Erika Weckström

Työpajassa pyöräilijöiden murheenkryyniksi todettiin Karjalankatu.

Lahdessa järjestetyssä Lahti pyöräilykaupungiksi -työpajassa pohdittiin Lahtea pyöräilyn kannalta.

Paikalla oli parikymmentä eri näkökulmien edustajaa: yrittäjiä, kunnan viranhaltijoita, tavallisia kaupunkilaisia, nuorisovaltuuston jäseniä ja jopa yksi ”invalidipyöräilijä”.

Työpajassa ilmaistiin samansuuntaisia mielipiteitä kuin päivää aiemmin järjestetyssä Vesilahdenkadun ideointityöpajassa: pyöräily Lahdessa ei ole sujuvaa. Aleksanterinkatua pidettiin hyvänä, mutta yksi laadukas väylä ei vielä vie kovin pitkälle.

- Aleksanterinkadulle rakennettu pyöräilyväylä on mielestäni hyvin onnistunut. Toivoisin enemmän jalankulusta erotettuja erillisiä pyöräilyväyliä, kommentoi työpajaan osallistunut Carita Uronen.

Uronen työskentelee kaupungin kaavoittajana ja kertoo olevansa myös aktiivinen arkipyöräilijä. Hän koki työpajan tarpeelliseksi.

- Oli hyödyllistä miettiä asioita eri näkökulmista ja sen myötä tuli paljon uusia oivalluksia.

Pyöräilyn kovin erilaiset olosuhteet todettiin omakohtaisesti työpajan aloittaneella pyöräretkellä. Reitin oli valinnut liikenneinsinööri Kristiina Kartimo.

- Valitsin reitille sekä kaikkein parhaimmat palat että huonoja esimerkkejä, kertoo Kartimo.

Hyvistä kohteista tutustuttiin Aleksanterinkatuun ja Ahtialan suunasta Metsolanraittiin. Karjalankatu todettiin erityisen ongelmalliseksi. Jalankulkijoiden kanssa jaettu väylä on ahdas ja eteneminen vaatii pyöräilijältä tien puolen vaihtamista. Näkymä suojatielle on myös huono puiden ja pysäköityjen autojen vuoksi.

Retkelle osallistuneet 15 henkeä myös osoittivat sen, ettei väyliä ole mitoitettu lisääntyvän pyöräliikenteen tarpeita vastaaviksi. Jo viitisen pyöräilijää, jotka odottavat suojatien yli pääsyä, tukkivat paikoitellen koko yhdistetyn jalkakäytävän ja pyörätien. 15 aiheutti jo suoranaisen suman.

- Lahdessa on onnistumisia ja pyöräväyläverkostokin on kattava, mutta meidän pitäisi vielä ottaa seuraava askel, jotta pyöräilystä tulisi sujuvampaa ja miellyttävämpää, jotta pyöräilystä tulisi aidosti houkutteleva vaihtoehto entistä useammalle, Kartimo toteaa.

Hän toivoo, että työpaja osaltaan edistää pyöräilyolosuhteiden kehittämistä ja toisaalta myös Vesijärvenkadun kokeilun toteutumista. Idea on rauhoittaa Vesijärvenkatua ja tehdä siitä elävä kauppakatu.

Työpajan järjestivät Pyöräliitto, Pyöräilykuntien verkosto ja Lahden kaupunkisuunnittelu.

Jaa artikkeli

Suosittelemme