Museon suurprojekti esittelee 100 vuotta Vesijärvenkadun näkökulmasta

Jotain tuttua, jotain erilaista. Veskun ja Aleksin kulmassa on näyttänyt tällaiseltakin. Museon uudessa näyttelyssä pääsee mm. kurkistamaan Vesijärvenkadun risteyksien maisemiin eri vuosikymmeninä.

Historiallisen museon tiloissa avautuu ensi viikon perjantaina näyttelykokonaisuus nimeltä 100 askelta Lahdessa. Kuten nimestäkin voi päätellä, näyttelyn teema liittyy itsenäisyyden juhlavuoteen. Tässä tapauksessa teemaa lähestytään paikallisesta näkökulmasta, Lahden Vesijärvenkadun kautta. Kyseessä on ollut Lahden museon mittakaavassa iso projekti, jonka ideointi alkoi jo pari vuotta sitten.

- Tämä on työllistänyt ison osan henkilökunnasta. Mukana on ollut mm. rakennustutkijoita, historian tutkijoita ja kuva-arkiston ihmisiä, kuvailee näyttelyä koonnut amanuenssi Ilkka Kuhanen.

Näyttelyvieras pääsee aikamatkalle Lahden rautatieasemalta aina Vesijärven satamaan asti. Näyttelytilaan on mm. tehty lavasteita, jotka esittävät merkittäviä kohteita reitin varrelta. ”Vesijärvenkatua kulkien tarkastellaan mitä lahtelaisuudesta voidaan kertoa merkittävien tapahtumien, tapahtuma- ja tapaamispaikkojen, ihmisten, tapojen ja kaupunkikuvan kehittymisen näkökulmasta. Tutustumme lahtelaisittain tärkeisiin teemoihin ja sosiaalisiin ilmiöihin itsenäisyyden ajalla 1917-2017”, näyttelyn esittelyteksteissä luvataan.

Vesijärvenkatu on sen verran pitkä ja monipuolinen katu, että sen läpi kulkemalla pystytään havainnollistamaan mitä erilaisimpien elämänalueiden lahtelaiseen historiaan, varsinkin jos kadulta tehdään pieniä syrjähyppyjä sivukaduille. Näyttelyssä on huomioitu mm. Torvi-Tirran ravintolakokonaisuus ja Vesijärvenkadun varrella toiminutta teollisuutta.

Tämä on työllistänyt ison osan henkilökunnasta. Amanuenssi Ilkka Kuhanen

Näyttelyä pystyttäessä museo on kokeillut monenlaisia uusia yhteistyökuvioita ja toteutustapoja. Esimerkiksi näyttelyn lavasteita on ollut tekemässä kaupunginteatterin lavastaja. Lavasteissa voi olla mukana myös museon kokoelmiin kuuluvia historiallisia alkuperäisesineitä.

Näyttelyyn on tulossa myös virtuaalitodellisuuteen toteutettu kokonaisuus, joka on toteutettu yhdessä Lahden ammattikorkeakoulun kanssa. Virtuaalilasien käyttäjien pääsee tarkastelemaan Vesijärvenkadun eri risteyksissä avautuvia näkymiä eri vuosikymmeninä.

Tähän liittyen näyttelyyn on pyydetty kuvia ja tarinoita myös kaupunkilaisilta. Tämä on yksi esimerkki osallistavista menetelmistä, joita näyttelyn yhteydessä on pyritty toteuttamaan. Näyttelyn valmistamiseen osallistuu kaupunkilaisten lisäksi lukiolaisryhmiä, joiden ympäristöhavainnointiprojektin tuloksia on sijoitettu virtuaali-Lahteen omaksi kokonaisuudekseen.

100 askelta Lahdessa -näyttelystä saatuja kokemuksia saatetaankin hyödyntää tulevaisuudessa mm. historiallisen museon uuden perusnäyttelyn toteutuksessa.

Ota talteen

Museo julkaisee lauantain lehden välissä näyttelyn teemalehden. Kaikkien asiasta kiinnostuneiden kannattaa laittaa se talteen, sillä teemalehti toimii näyttelyn käsiohjelmana niin kauan kuin näyttely on avoinna.

Tommi Berg
tommi.berg@uusilahti.fi

Jaa artikkeli

Suosittelemme