Hampurilaisroskat leviävät naapurinkin tontille Launeella - "Olisi meillä muutakin tekemistä"

Ruuantähteet houkuttelevat parkkipaikalle usein lintuja, jotka levittelevät roskia ja sotkevat aluetta lisää.

Siinä, missä pitäisi olla auton paikka, on muovisia pillejä ja mukien kansia, pahvisia juomamukeja, käärepapereita, paperipakkauksia ja ruuantähteitä. Launeenkatu 70:n liiketilojen parkkipaikka on kärsinyt roskaongelmasta jo vuosia.

- Ongelma on ollut niin kauan kuin muistan, jo silloin ennen vanhaan kun tien toisella puolella oli K-Rauta, muistelee Launeen McDonald'sin ravintolapäällikkö Tiina Ronimus.

Roskaongelman taustalla ovat parkkipaikalle ruokailemaan pysähtyvät McDonald'sin asiakkaat. He hakevat ruokansa usein autokaistalta, ajavat tien toiselle puolelle syömään ja heittävät roskat auton ikkunasta ulos lähtiessään.

---

Toivoisin, että kaikki haluaisivat pitää luontomme siistinä. Tiina Ronimus

Roskaaminen aiheuttaa ylimääräistä vaivaa varsinkin McDonald'sin ja parkkipaikan välittömässä läheisyydessä sijaitsevan Jyskin työntekijöille.

- Meidän pihamme on aidattu, mutta tuuli ja linnut kuljettavat roskia sinnekin. Aamuvuorolaiset joutuvat niitä noukkimaan. Olisi meillä muutakin tekemistä kuin siivoilla roskia, harmittelee nimettömänä pysyttelevä Jyskin työntekijä.

Myös muissa liikkeissä ongelma on huomattu.

- Ei siitä suoranaista haittaa ole kaupankäynnin kannalta. Se on vaan rujon näköistä ja kosmeettinen haitta. Täällä on usein linnun sulkia ja Mäkkärin roskia, niitä kertyy tuulen mukana oven eteen, kertoo Noblessa Keittiöissä työskentelevä Teemu.

- En usko, että lisäroskiksetkaan auttaisivat. Se on se ihmisten asenne, josta tämä aiheutuu, hän lisää.

Ronimus kertoo, että McDonald'sin työntekijät siivoavat ravintolan ympäristöä päivittäin.

- Käymme joka ilta tekemässä pihamme alueella ja nurmikkoalueella kierroksen, keräämme kaiken mitä siellä näkyy. Sitten joka aamu yksi työntekijä kerää roskia naapuritontilta ja ympäröivältä alueelta, hän selventää.

---

Roskien keräämiseen menee työntekijöiltä jopa puolitoista tuntia työaikaa päivittäin. Niitä käydään hakemassa joskus Launeen terveysasemalta asti. Ronimuksen mukaan aluetta roskataan varsinkin öisin. Kuitenkin liiketiloista saatetaan tulla huomauttamaan roskista keskellä päivääkin.

Asiakkaita on turhaan yritetty tiedottaa siisteydestä.

- Jokin aika sitten jaettiin vihreitä lappuja jokaisen mukaan lähtevän tilauksen mukana. Niissä luki, että huolehdithan luonnosta ja heitäthän roskat roskikseen. Tulos oli, että keräsimme niitä lappujakin pihoilta, Ronimus huokaisee.

Sekä McDonald'sin että vastapäätä sijaitsevan Launeenkatu 70:n pihoissa on roska-astioita. Ronimuksen mukaan McDonald'sin roska-astiat tyhjennetään päivittäin, jotta roskille olisi tilaa.

- En tiedä, mikä siellä parkkipaikalla viehättää niin paljon. Olisihan se kivempi, että asiakkaat söisivät vaikka meidän pihassa, missä roskat olisivat nopeasti poimittavissa. Nyt kun pitää lähteä laajemmalle alueelle niin se vie oman aikansa, hän sanoo.

Launeen McDonald'sin työntekijät järjestävät kaksi kertaa vuodessa laajemman roskienetsintäoperaation. Silloin useampi työntekijä partioi muun muassa Launeen perhepuiston luona ja kerää kaikki pikaruokapakkaukset, jotka näkevät. Roskia löytyy kauempaakin, mutta pahin ongelma on ravintolan välittömässä läheisyydessä.

Ronimus toivoo, että ihmiset pohtisivat omaa siisteyskäyttäytymistään.

- Toivoisin, että kaikki haluaisivat pitää luontomme siistinä. Luonto on kaunis kun se on roskaton. Toivon, että roskaamisesta tulisi sakotettava teko, niin kuin muualla maailmassa. Sen pitäisi lähteä jokaisesta ihmisestä itsestään, että laitetaan roskat roskikseen. Silloin kaikki näyttäisi paljon kauniimmalta, hän vetoaa.

Reetta Multanen
reetta.multanen@uusilahti.fi

Jaa artikkeli

Suosittelemme