Satamakysely poiki kehittämisideoita

Teivaan satamassa puutelistalla ovat kauppa ja polttonesteiden jakelupaikka. Keskeinen sijainti sen sijaan saa kiitosta veneilijöiltä. Kuva: Katja Luoma

Osana urheilukeskus-satama -kehittämishanketta kaupunki teki keväällä veneilijöille kyselyn Lahden satamista. Kyselyssä kerättiin ideoita ja toiveita sekä kotisatamien että vierasvenesatamien kehittämiseen.

​Vierasvenesatamiin vastaajat toivoivat lisää palveluita. Toimivien satamapalveluiden lisäksi toivottiin erityisesti ruokakauppaa ja ravintoloita vierasvenesatamien läheisyyteen. Tapahtumat ja päiväretkipaikat kiinnostivat, ja alueen siisteys, turvallisuus sekä rauhallisuus koettiin tärkeiksi.

Merkittävimmäksi syyksi suositella Lahtea veneileville ystäville osoittautui lyhyt matka Teivaan vierassatamasta kaupungin keskustaan. Useita mainintoja saivat myös sataman ravintolapalvelut ja kaupungin kesätapahtumat sekä muut vierailukohteet. Eniten kritiikkiä saivat puutteelliset palvelut satamassa ja polttonesteiden jakelupaikan puuttuminen Teivaan satamasta. Vesijärvelle ei myöskään pääse Päijänteeltä suuremmilla purjeveneillä.

Vastaajista runsaalla kolmanneksella oli kotisatama kaupungin ylläpitämissä Teivaan ja Niemen satamissa, muiden satamapaikka oli naapurikunnassa tai yksityisessä laiturissa.

Marjaana Kontu
marjaana.kontu@uusilahti.fi

Jaa artikkeli

Suosittelemme