"Johtajien palkkaaminen ulkopuolelta tuntuu oudolta" - lahtelaisille vain murusia hyvinvointiyhtymän johtopaikkojen jaossa

Täältä löytyi pomoja. Iso osa uuden hyvinvointiyhtymän johtajista tuli PHSOTE-yhtymän piiristä tai palkattiin haun jälkeen maakunnan ulkopuolelta. Lahden tarkastuslautakunta kiinnittää asiaan huomiota kriittiseen sävyyn. Kuva: Juha Peurala

"Lahti menestyi huonosti hyvinvointikuntayhtymän johtopaikkojen jaossa. Johtajat tulivat pitkälti PHSOTE-yhtymän piiristä tai palkattiin haun jälkeen maakunnan ulkopuolelta", muistuttaa tarkastuslautakunta tuoreessa Lahden arviointikertomuksessa.

Arviointikertomuksessa muistutetaankin, että Lahti ei päässyt lähellekään suhteellista osuuttaan johtotehtäviä jaettaessa. Ainoastaan Lahden vanhustenpalvelujen ja kuntoutuksen johtaja sai yhtymästä aiempaa tehtäväänsä vastaavan toimialajohtajan paikan. Sama suuntaus näkyy yhtymän terveys- ja sairaanhoitopalvelujen toimialan keskijohdossa, jossa työskentelee kahdeksan henkilöä. Heistä vain kaksi tuli Lahdesta ja kuusi vanhan sote-yhtymän henkilöstöstä.

Lautakunnan käsityksen mukaan rekrytointeihin vaikutti aiemminkin esiin tullut pelko siitä, että Lahti suurimpana omistajana pyrkisi dominoimaan toimintaa. Arviontikertomuksessa kyseenalaistetaan tämä linjaus viittaamalla yhtymän säästöpaineisiin.

"Tässä tilanteessa johtotason henkilöstön palkkaaminen organisaation ulkopuolelta tuntuu oudolta, kun nykyistä johtohenkilöstöä jää yhtymän palkkalistoille toisarvoisiin 'asiantuntijatehtäviin'."

Tommi Berg
tommi.berg@uusilahti.fi

Jaa artikkeli

Suosittelemme