PHSB pelaa salibandyä jatkossa Pelicansin nimellä

PHSB pelaa vielä tämän kauden vanhalla nimellään, mutta ensi kaudella joukkue pelaa Pelicansin nimellä ja turkoosin värisissä paidoissa. Seurojen yhteistyökuvio astuu voimaan vaiheittain toukokuun alusta lähtien. Kuva: Sami Kuusivirta

Lahden Pelicans ja Päijät-Hämeen Salibandyseura ovat sopineet yhteistyöstä, minkä myötä PHSB on tulevaisuudessa osa Pelicansia. Salibandyjoukkueiden nimi sekä logo muuttuvat yhteneviksi tähän asti jääkiekon erikoisseurana toimineen Lahden Pelicansin kanssa. Muutos astuu voimaan vaiheittain 1.5.2017 alkaen.

PHSB jatkaa toimintaansa itsenäisenä ry:nä, jolla on oma hallitus ja päätäntävalta, mutta ulospäin seura tulee jatkossa näyttäytymään Pelicansina. Ensimmäisenä muutos näkyy PHSB:n nettisivuilla, joiden värimaailma muuttuu Pelicansin tunnusvärinä tunnettuun turkoosiin.

Yhteistyön taustalla on molempien osapuolien halu parantaa päijäthämäläisten lasten ja nuorten harrastusmahdollisuuksia sekä syventää lajien välistä yhteistyötä.

-- Pelicans on valtakunnallisesti tunnettu brändi, joka kiinnostaa pelaajia, vastustajia, yleisöä, valmentajia ja yhteistyökumppaneita. Yhteistyöllä on monta eri kulmaa, jotka kaikki palvelevat niin seuraa kuin harrastajia. Yhdessä pystymme luomaan mahdollisuuden harrastaa kahta lajia, pääsemme tekemään valmennuksellista yhteistyötä sekä toteuttamaan yhdessä leirejä ja tapahtumia, PHSB:n toiminnanjohtaja Jari Koskinen kommentoi.

- Meillä on selkeä synergia, mistä molemmat osapuolet ja ennen kaikkea lopulta juniorit sekä tulevaisuuden huippupelaajat hyötyvät. Yhteistyön kautta Pelicans-yhteisö kasvaa käsittämään yli 2000 junioria ja meistä tulee entistä merkittävämpi vaikuttaja päijäthämäläisessä junioriurheilussa. Tämä kiinnostaa myös yhteistyökumppaneitamme, joiden kanssa tarkoituksenamme on parantaa lasten ja nuorten harrastusmahdollisuuksia sekä hillitä harrastamisen kustannuksia. Suunnitelmissa on myös pyrkiä vaikuttamaan, että Lahteen rakennettaisiin useita eri lajeja palveleva harjoituskeskus, Pelicansin toimitusjohtaja Tomi-Pekka Kolu puolestaan kertoo.

Jääkiekon puolella pelaajille on tarjolla niin sanottu Pelicans-tie ja sama konsepti pyritään monistamaan myös salibandyjunioreille. Tarkoituksena on, että mahdollisimman monta päijäthämäläistä seuraa lähtevät yhteistyöhön, mitä kautta jokaiselle juniorille löytyy sopiva joukkue ja samalla polku pystyy tuottamaan laadukkaita pelaajia edustusjoukkueeseen.

Yhtenä yhteistyömuotona Pelicansin junioripuolelle on perustettu työryhmä, jonka tarkoituksena on kehittää päijäthämäläistä junioritoimintaa yli lajirajojen. Työryhmään kuuluvat Junior-Pelicansin Herkko Koski ja Ari Suomalainen, PHSB:n Ilkka Aho, Hannu Kuisma ja Jari Koskinen sekä Lahden Pelicansin Tomi-Pekka Kolu ja Pasi Nurminen.

Tommi Berg
tommi.berg@uusilahti.fi

Jaa artikkeli