Tavoitimme MM-kisoihin valmistautuvan Tongan hiihtotykin - toivoo pääsevänsä sprintissä maaliin ennen pimeän tuloa

Kerroimme aiemmin tällä viikolla, että Rion olympialaisten avajaisissa maailmanmaineeseen noussut tongalainen taekwondoka Pita Taufatofua on tulossa kilpailemaan Lahden MM-hiihtoihin. Öljytyllä yläkropallaan ihastusta herättänyt urheilija on ollut elämänsä ensimmäistä kertaa suksilla vasta muutama viikko sitten, mutta tähtäin on jo ensi talven olympialaisissa.

Tautatofua aloittaa heti suoraan huipulta, sillä hän hiihtää ensimmäisen kilpailunsa Lahden MM-kisoissa. Tavoitimme Saksassa viimeistelyleirillä olevan latutykin sähköpostihaastatteluun.

- Laitoin sukset ensimmäisen kerran jalkaani muutama viikko sitten. Olisi hienoa päästä maaliin sprinttikisassa ennen kuin tulee liian pimeää ja olla törmäämättä liian moneen puuhun, Tautatofua kommentoi hymiöllä höystettynä.

Kisajärjestäjiltä saamamme tiedon mukaan Tautatofua on ilmoitettu 22.2. hiihdettävään karsintahiihtoon ja torstaina 23.2. hiihdettävään sprinttiin. Karsinta on tarkoitettu sellaisille hiihtäjille, joilla ei ole riittävästi FIS-pisteitä suoraan kisapaikkaan pidemmillä hiihtomatkoilla. Karsinnan kymmenen parasta pääsee varsinaisiin kilpailuihin. Sprintin karsintoihin Tautatofua voi joka tapauksessa osallistua.

- Päähuomioni on sprintissä. Sata kiloa on aika paljon pidemmille matkoille, Tautatofua viittaa painoonsa.

Lisää Tongan hiihtotykin ennakkotunnelmia lauantaina ilmestyvässä Uudessa Lahdessa.

Tommi Berg
tommi.berg@uusilahti.fi

Jaa artikkeli