Pariisissa jouluherkkuina churros ja kuuma viini

Lahtelaisopiskelijaa ihmetyttää, kun ranskalaiset hytisevät yhdeksän asteen ennätyskylmyydessä ja maksavat kaiken käteisellä.

Näkyykö ikkunastasi Eiffel-torni?

- Ikkunasta ei, mutta viiden minuutin kävelyn jälkeen kyllä. Torni saa edelleen hymyn huulille ja illan valoshow aikaan vau-huokauksen.

Miltä tuntuu katsoa ulkomaiset elokuvat dubattuina?

- Itse kielen harjoittelijana oikeastaan nautin tästä ihmeellisestä tavasta, jonka ansioista ranskaa on helppo kuulla koko ajan! Elokuvateattereissa pyörivät myös originaalit versiot.

Onko patonginsyöntisi/viininjuontisi lisääntynyt?

- Oi kyllä! Kahden euron viinipullo, lämmin tuore patonki, 35 astetta ja Seinen ranta oli ensimmäisten viikkojen kliseistä luksusta.

Mihin on ollut vaikeinta tottua elämäntavassa?

- Käteisellä maksamiseen, ruokailutottumuksiin ja tiukkaan kuriin, jolla vanhempien näkee lapsiaan ojentavan.

Miten kaupassakäynti eroaa suomalaisesta?

- Ihanaa on, miten tavallista Ranskassa on hakea juusto, leipä, liha, hedelmät ja viini pienistä putiikeista.

Ovatko kaupat auki sunnuntaisin?

- Sunnuntaisin kaupunki hiljenee, päivä pyhitetään kahviloille, puistoille ja elokuvateattereille. Jotkut kaupat ovat auki, mutta shoppailua ei tälle päivälle suunnitella.

Ovatko ranskalaiset ylimielisiä?

- Suurin osa paikallisista on kohteliaita ja kannustavia kielen suhteen. Esimerkiksi oven avaaminen toiselle on hyvin vakiintunut tapa. Lisäksi nyt, kun suurin osa asiakaspalvelijoista Pariisissa puhuu jo hyvää englantia, uskon, että osittain kielimuurista aiheutunut ”ylimielinen” vaikutelma kuluu pois.

Sinuttelevatko ihmiset toisiaan lainkaan?

- Kavereiden kesken ehdottomasti, mutta läheisen piirin ulkopuolelle mentäessä varminta on teititellä.

Mikä on lempipuistosi?

- Jardin du Luxembourg - rauha keskellä miljoonakaupunkia. Siellä voi lenkkeillä, ihailla vaihtuvia istutuksia, viihtyä nukketeatterissa, lukea kirjaa ikonisilla tuoleilla, pelata pöytätennistä tai tyhjentää mielen tai chilla.

Onko Pariisissa ollut talven tuntua?

- Kyllä, on hellyttävää, miten yhdeksän lämpöasteen raikas aurinkoinen sää on saanut kauppojen kerrasto-osastot ammottamaan tyhjyyttään. Myös ”kylmin talvi vuosiin” -uutisoinnilla on voinut olla vaikutusta. Kovimmin talven kuitenkin tuntee sisällä - suomalaisten tapaa rakentaa taloja ei voi hehkuttaa tarpeeksi.

Ovatko kaikki pariisittaret chic eli huoliteltuja ja muodikkaita?

- Naurahtaen totean, että enemmän tai vähemmän kyllä. Muodin kaupunki rohkaisee pukeutumaan, joten itsekin huomasin housujen vaihtuvan nopeasti hameeseen, pipon baskeriin - ja punaiset huulet ovat kaupungissa ehdoton ”must”.

Oletko törmännyt byrokratiaan?

- Opiskelijoiden kesken pankkitilin avaamisesta on jo tullut yleinen vitsi, kun tiskillä asian esittämisen ja lopulta kortin käteen saamisen välillä menee keskimäärin kuukausi. Tätä prosessia lukuun ottamatta kaikki on ollut äärimmäisen helppoa.

Näkyykö terrori-iskujen pelko arjessa?

- Metropoli ei ole lamaantunut uhkien vuoksi lainkaan. Turvatarkastukset ovat osa yliopiston ja kauppojen arkea ja sotilasryhmät osa katukuvaa.

Mikä puhuttaa pariisilaisia juuri nyt?

- Joulu ja kylmyys, kevään 2017 presidentinvaalit ja ilmansaasteet, joihin reagoimiseksi autojen käyttöä on rajoitettu ja julkisen liikenteen käyttö on ollut ilmaista.

Missä on Pariisin kauneimmat joulusomisteet?

- Champs Elyseellä, josta voi kurvata valoista kimaltelevan Avenue Montaignen kautta Seinen varrelle nähdäkseen Eiffelin valoshow’n.

Mitä herkkuja kuuluu ranskalaiseen joulupöytään?

- Kuuma viini, churros-leivonnaiset dipattuna sulaan suklaaseen ja kuivatut hedelmät.

Vietät joulun Suomessa, mitä suomalaista pakkaat viemisiksi, kun palaat takaisin?

- Ruisleipää, irtokarkkeja ja turistiesitteitä Lapista sekä Lahdesta. Lähes kaikki kaverini suunnittelevat parhaillaan reissua Pohjois-Suomeen, joten täytyy vinkata, että kurvaavat MM-kisahuuman kautta!

Kuka?

Sanni Inovaara

s. 4.12.1994 Lammilla.

Käynyt koulua Tiirismaan englanninkielisillä luokilla, Tiirismaan yläasteella ja Yhteis- 29 koulun lukiossa, josta kirjoitti ylioppilaaksi vuonna 2013.

Valmistunut valtiotieteiden kandidaatiksi Helsingin yliopistosta 2016, suorittaa nyt 29 maisteriopintoja Pariisin Sciences Possa.

Asunut myös Lontoossa, Ruotsissa ja Kreikassa.

Marjaana Kontu
marjaana.kontu@uusilahti.fi

Jaa artikkeli

Suosittelemme