Hyvinvointikuntayhtymän uuden johtajan nimi tiedossa maanantaina? - loppusuoralla viisi ehdokasta

Kohta tiedetään, kuka astelee Päijät-Hämeen keskussairaalan yhteydessä sijaitseviin hyvinvointikuntayhtymän hallintotiloihin uutena toimitusjohtajana. Yhtymän aloitusvaiheessa toimiva muutaman hengen muutosorganisaatio muutti sinne jo äskettäin Päijät-Hämeen liiton tiloista. Kuva: Juha Peurala

Päijät-Hämeen hyvinvointikuntayhtymän uuden toimitusjohtajan valinta on etenemässä pikavauhtia. Joulun kynnyksellä syrjään siirretyn Timo Lounan paikkaa tavoitteli yhteensä 14 hakijaa, joista viisi on nyt edennyt loppusuoralle tällä viikolla järjestettyihin psykologisiin testeihin.

Rekrytointia on valmistellut yhtymän hallituksen jäsenistä koottu haastatteluryhmä, joka kävi vielä tämän viikon perjantain toisen haastattelukierroksen loppusuoran ehdokkaiden kanssa. Poliitikkojen lisäksi haastatteluryhmässä on muutosjohtaja Jouko Isolauri, mutta hänellä ei ole ryhmässä äänioikeutta. Yhtymän hallituksen ja myös haastatteluryhmän puheenjohtajana toimiva Francis McCarron (kok) uskoo, että hakijoiden joukosta löytyy sopiva henkilö.

- Olisi hienoa, jos saisi yhdistettyä näistä viidestä hakijasta heidän parhaat piirteensä. Nyt pyritään löytämään tehtävään sopivin henkilö tässä muutostilanteessa, kun ei ole vielä tarkkaa tietoa mm. maan hallituksen sote-uudituksesta. Tarvitaan rohkeutta, henkistä kanttia ja visioita, McCarron toteaa.

Hakijoiden joukossa oli terveydenhuollon johtotehtävissä toimiva henkilöitä eri puolilta Suomea niin julkiselta ja yksityiseltä puolelta. Lahtelaisille tutuin nimi 14 hakijan joukossa oli kaupungin sote-toimialan johtaja Mikko Komulainen. Yhtymän hallitus ei tässä vaiheessa julkista viiden loppusuoralle päässeen henkilön nimeä.

- Olisi hienoa, jos saisi yhdistettyä näistä viidestä hakijasta heidän parhaat piirteensä. Hyvinvointikuntayhtymän hallituksen puheenjohtaja Francis McCarron

Tavoitteena on, että hallitus pystyy tekemään esityksensä uudesta toimitusjohtajasta jo tulevan maanantain kokouksessaan. Lopullisen päätöksen asiasta tekee yhtymän valtuusto tammikuun 30. päivä.

Tommi Berg
tommi.berg@uusilahti.fi

Jaa artikkeli

Suosittelemme