Näin vanhaa filmiä Lahdesta tuskin olet nähnyt! - katso saksalaisten kuvaamaa marssia Aleksilla keväältä 1918

Lahden kaupungin varhaisista vaiheista on säilynyt jälkipolville paljon mielenkiintoista valokuvamateriaalia, mutta liikkuvaa kuvaa sisältävät vanhat otokset ovat harvinaisia.

Uusi Lahti julkaisee nyt vuodelta 1918 peräisin olevan saksalaisen arkistofilmin, joka ei tähän mennessä ole ollut esillä paikallisessa julkisuudessa. Sisällissodan taisteluihin osallistuneiden saksalaisten joukkojen kuvaamassa filmissä näkyy mm. valkokaartin marssia Aleksanterinkadulla ja panssarijunan lastausta Lahden ratapihalla.

Uusi Lahti hankki filmin julkaisuluvan Saksan kansallisarkistolta ja julkaisee vajaan kymmenen minuutin pituisen filmin nyt eräänlaisena itsenäisyyden juhlavuoden paikallisena avauksena. 

Tunnistettavasti Lahdessa kuvatut kohdat näkyvät filmin alussa. Aleksanterinkadun marssi on heti alkutekstien jälkeen. Hieman myöhemmin kuvassa näkyy mm. Hämeenkosken kirkkoa (kohdassa 1:09). Ratapihalla kuvatussa otoksessa näkyy myös vilahdus vanhaa Anttilanmäkeä (kohdasta 3:10 alkaen kuvan vasemmassa reunassa). Filmin loppupuolella on myös mielenkiintoisen näköinen taistelukohtaus, jonka aitous herättää kuitenkin epäilyksiä.

Filmiin lisätyt saksankielisten tekstien käännökset on tehty Uuden Lahden toimituksessa. Lisää paikallisesta filmiharvinaisuudesta ja spekulaatiota sen taustoista keskiviikkona ilmestyvässä Uudessa Lahdessa.

Kyseessä on tiettävästi vanhin näihin päiviin asti säilynyt Lahdessa taltioitu liikkuvaa kuvaa sisältävä otos.  Tiedotus- ja propagandatarkoituksiin kuvattu filmi tuli tuossa muodossaan äskettäin yllätyksenä myös paikallisille vuoden 1918 tapahtumiin perehtyneille asiantuntijoille. Esimerkiksi Lahden taistelut läpikotaisin tunteva kaupunginmuseon amanuenssi Hannu Takala näki filmin ensimmäistä kertaa viime vuonna.

Elokuvahistorioitsija Kari Uusitalo kävi läpi Lahdessa kuvattuja varhaisimpia filmejä vuonna 2005 pitämässään esitelmässä Elokuvan Lahti. Luentotiivistelmän mukaan Lahdessa on kuvattu myös Ateljee Apollon runsaan kolmen minuutin mittainen fiilmi "Maatalousnäyttely Lahdessa" vuonna 1911, mutta se on tuhoutunut. Samoin on käynyt Adams-filmi Oy:n runsaan 14 minuutin mittaiselle filmille "Yleinen kotieläinnäyttely Lahdessa" vuodelta 1927. Saksalaissyntyisen Kurt Jägerin Taidefilmi Oy tuotti filmin Salpausselän vuoden 1926 ns. kongressikisoista. Siitä on säilynyt epätäydellinen ja epäjärjestyksessä oleva duplikaattikopio.

 

Päivitetty 4.1. klo 11:11. Lisätty Kari Uusitalon luennossa olleita mainintoja varhaisista Lahdessa kuvatuista filmeistä.

 

 

 

Tommi Berg
tommi.berg@uusilahti.fi

Jaa artikkeli