Arvoisat hyvinvointiyhtymän päättäjät

Miettikää kaupunkimme vanhimpia asukkaita, yli 85-vuotiaita. Heissä on sotaveteraaneja ja heidän puolisoitaan, lottia ja muita henkilöitä, jotka hoitivat sodassa tosi vaikeastikin haavoittuneita ja sairaita.

On myös evakkoja, jotka joutuivat jättämään rakkaat kotinsa, toiset kaksikin kertaa, ankarissa olosuhteissa paetessaan sodan jaloista.

Kotirintamalla ei ollut myöskään helppoa. Naiset ja nuoret hoitivat maataloja vanhusten ja sotavankien kanssa. He huolehtivat lapsista, vanhoista, karjasta, peltotöistä ja yrittivät toimittaa rintamalle vietäviä hevosten heiniä ja kauraa. Leivottiin leipää ja neulottiin lämpimiä vaatteita. Naisia oli patruunatehtaissakin töissä.

Sodan aikana järjestettiin paljon talkoita, esimerkiksi motti- ja sadonkorjuutalkoita. Talvisodan kynnyksellä järjestettiin kultakeräys sotavarusteiden hankkimista varten. Suomalaiset luovuttivat 315 000 kultasormusta ja 19 100 muuta kultaesinettä. Kultamäärällä olisi saanut 30 hävittäjäkonetta. Mikä uhraus yhteisen edun vuoksi noin 3,9 miljoonan ihmisen suuruiselta kansalta!

Minusta paras lahja satavuotisen Suomen ja heidän kunniakseen olisi se, että avaisitte sulkemanne vuodeosastot uudestaan.

Kun jatkosota viimein päättyi, olivat suomalaiset iloisia sodan päättymisestä, mutta pelko, suru ja huoli toimeentulosta olivat läsnä. Talvi- ja jatkosodassa kaatui noin 90 000 suomalaissotilasta ja haavoittui 200 000. Suomalaissiviilejä kuoli sodissa noin 2 000.

Noin 30 000 jäi sotaleskiksi ja 55 000 lasta sotaorvoiksi. 422 600 suomalaista menetti kotinsa. Suomi määrättiin maksamaan Neuvostoliitolle 450 miljoonan dollarin edestä sotakorvauksia. Viimeinen sotakorvausjuna lähti vuonna 1952.

Pommitusten tuhot olivat valtavat. Kaikesta tarpeellisesta oli kova pula: ruuasta, vaatteista, polttoaineesta, rakennustarvikkeista, hoitotarvikkeista ...

Yliväsyneet henkilöt hoitivat haavoittuneita puutteellisissa tiloissa, vähin lääkkein ja tarvikkein.

Sisulla ja yhteistyöllä suomalaiset voittivat mahdottoman. Kaikki kynnelle kykenevät osallistuivat talkoisiin. Autettiin naapuria muokkaus- ja kylvötöissä, jos apuvoimia tarvittiin tai hevoset olivat jääneet sotatantereelle. Oltiin suurella joukolla heinä- ja sadonkorjuutalkoissa. Myös kotinsa menettäneitä autettiin talkoilla: valettiin talojen perustuksia, kaadettiin tukkeja, ajettiin ne sahalle, sahaustuotteet tontille ja alettiin pystyttää taloja.

Polttoainepulan helpottamiseksi jatkettiin mottitalkoita. He, jotka eivät kyenneet tekemään halkoja, lapset ja vanhukset, keräilivät pieniä latvuksia, oksia ja käpyjä uunien lämmitykseen. He tekivät myös puukaasupilkkeitä.

Kaikki käyttökelpoinen pyrittiin hyödyntämään. Kerättiin huonekaluja, vaatteita, vanhoja silmälaseja ... lapset keräsivät tähkäpäitä elonkorjuun jäljiltä.

Koululaisia innostettiin keräämään metallia, kumia, paperia, lasia, pulloja, lumppuja, eläinten karvoja ja jouhia. Myös marjoja, sieniä ja pihkaa kerättiin paljon. Käytettyjä vaatteita ratkottiin ja niistä tehtiin uusia takkeja, kolttuja, jopa tilkkutäkkejä. Villoista ja pellavista kehrättiin lankoja, joista saatiin villavaatteita ja kangaspuilla kankaita. Eläinten teurastuksen sivutuotteista keitettiin muuripadassa saippuaa ja suopaa puhdistusaineiksi. Myös peltoja raivattiin.

Arvoisat päättäjät, miettikää mitä kaikkea vanhimmat sukupolvet ovat puolestamme tehneet ankarissa pula-ajan olosuhteissa. He ovat taistelleet meille vapaan maan, maksaneet valtavat sotakorvaukset ja jälleenrakentaneet sotien runteleman maan.

Suurta kunnioitusta ja kiitollisuutta tuntien meidän nuorempien tulisi huolehtia, että heidän elämänsä olisi nyt mahdollisimman hyvää ja turvallisen tuntuista. Minusta paras lahja satavuotisen Suomen ja heidän kunniakseen olisi se, että avaisitte sulkemanne vuodeosastot (Nastola, Iitti ...) uudestaan. Kun vanhukset tarvitsisivat lyhyt- tai pitkäaikaista hoitoa, heitä ei tarvitsisi kuljettaa kauas kotoa. Heidän puolisonsa ja muut omaiset pääsisivät helpommin heitä katsomaan oman kunnan vuodeosastolle.

Siellä lääkärit, hoitajat ja osa potilaistakin olisi tuttuja, ja olo tuntuisi kotoisammalta. Kotona asumaan pystyvien vanhimpien asukkaiden kotiapua toivoisin lisättävän. Olisi hienoa, jos hoitajilla olisi enemmän aikaa vanhusten luona käydessään. Varsinkin yksinään asuvat vanhukset olisivat mielissään, jos joku ehtisi jutella heidän kanssaan.

Toivon kaikille hyvää joulunalusaikaa ja onnellisuutta suloisessa 100-vuotiaassa Suomessa.

Tuulikki Mast

Jaa artikkeli

Suosittelemme