Malski on Lahden prioriteetti numero yksi

Kirjoittaja toivoo päättäjiltä rohkeutta ja vauhtia Malskin taidekeskussuunnitelman toteuttamiseen. Kuva: LAD

Kaikkein tärkein asia päätettäessä jonkun hankkeen toimivuudesta on sen tuoma lisäpotku tai hienommin sanottuna synergiaetu Lahdelle ja sen nyt kuihtuvalle keskustalle: eloa ja elinvoimaa -periaatteella!

Patologi Kristiina Joensuu väittää, että museohanke etenee hallitsemattomasti ( ESS 15.12.). Juuri tästä ei koko Malski hankkeessa ole lainkaan kysymys. Asia täytyy nyt tarkastella laajemmasta näkökentästä kuin mihin Joensuun esittämät argumentit ja väitteet tukeutuvat. Joensuu sanoo, että urheilu ja musiikki ovat Lahden elinvoima. Olen täysin samaa mieltä, mutta haluan muistuttaa, kuinka täpärällä oli Sibeliustalon kohtalo. Kaukaa viisas silloinen kaupunginjohtajamme Kari Salmi osti kokoomuksen Pentti Heikkurisen ratkaisevan äänen lupaamalla kustantaa kaupungin pussista hänen firmansa kalliin nollatutkimuksen, joka sekin oli vielä kopio.

Tilanne on nyt samanlainen. Keskustan elinvoimaa ja merkitystä on ajateltava kokonaisuutena. Siihen kuuluvat toriparkin elvyttäminen, Kisapuiston kunnostaminen ja Malski monitoimitila kaikki yhtenä pakettina. Tavoitteena on luoda virkeä kaupunkikokonaisuus, johon on helppo tulla ja miellyttävä olla!

Malskin avulla toriparkkia on mahdollista elvyttää ja virkistyttää liittämällä pääsylippuun parkkimaksu. Antamalla Lahden Urheiluhalliyhdistyksen kunnostaa ja saneerata Kisapuisto elinkaarimallilla, saadaan siitäkin lisää parkkimaksuja. Kyseessä on siis koko Lahden keskustan “tulevaisuuden visio“, johon tulee ja haetaan lisää toimijoita, kuten uusi kylpylä, Rantakartano, Luhtatornit ja Kirkkopuistoon rakentuvan valo- ja vesipuisto. Oleellisinta kaikkien mukaan tulo ja onnistunut yhteistoiminta.

Tavoitteena ei ole enempää ja vähempää kuin uusi Lahden “Luova tehdas”, jolle voidaan laatia oma ja toimiva ansaintalogiikkansa. Uusiin rakentuviin näyttelytiloihin voidaan löytää vaikka millaisia toimijoita huonekalumuseosta lahtelaisen teollisuuden esittelemiseen. Tärkeää on myös varmistaa, että lahtelainen kansainvälinen muotoiluosaaminen ei karkaa täältä mihinkään!

Lahtelaisten kannattaa tutustua perinpohjaisesti LAD:in tekemiin kannattavuuslaskelmiin, koska siihen ei ole mahdollista näin suppeassa yleisönosaston kirjoituksessa.Tämä Malskin hanke on tärkein ja merkittävin Lahden kaupungin lähiajan hanke ja sen “torppaaminen” vetoamalla siihen, että kaikki maksetaan veronmaksajan pussista osoittaa paitsi mielikuvituksen puutetta, myös aitoa kulttuurivihamielisyyttä! Malski hankkeesta hyötyy myös koko Päijät- Häme ja sitä ympäröivät kunnat, koska monitoimitila on myös niiden käytössä.

Joensuun väittää, että kaupungin johto ja virkamiehet ovat Malski hankkeessa erilaisten intressipiirien talutushihnassa. Väite on epälooginen ja virheellinen. Malski on kaikkien lahtelaisten yhteinen ponnistus ja lahtelaisen näivettyneen kaupunkikuvan kokonaisvaltainen kasvojen ehostamisyritys.

Olin yhteydessä Opetusministeriöön ja sieltä tuetaan juuri tämän kaltaisia hankkeita, joilla on tarkoitu saada lisättyä kaupunkien keskustojen elinvoimaa.

Erityisen tärkeänä he näkivät tässä esityksessä nimenomaan sen, että Lahden vireät yritykset kokevat hankkeen tarkoituksenmukaisena ja mielekkäänä ja haluavat tukea sen toteutumista. Ilman lahtelaista yrittämistä ja yrityksiä, me uinuisimme Prinsessa Ruususen unta vielä sata vuotta. Nyt meillä on kuitenkin mahdollisuus herätä koomasta ja toimia vielä järkevällä tavalla ainakin tässä asiassa.

Taistelu Lahden elinvoimaisuuden lisääntymisestä on alkanut! Esimerkkejä vanhojen tehdaskiinteistöjen monitoimitalojen saneeraamisen vaikutuksesta myönteisesti kaupunkikuvan ilmeen löytyy maailmalta paljon. Se on eräänlaista kauneuskirurgiaa, joka maksaa itsensä kyllä takaisin!

Juhani Melanen

Jaa artikkeli

Suosittelemme