Yleinen rantasauna tarvitaan Lahteen

Kesäisin Lahdessa on päässyt saunomaan mm. Herrasmannin leirintäalueella. Kaupungista kuitenkin puuttuu yleinen ympärivuotinen rantasauna hyvien kulkuyhteyksien äärellä. Kuva: Katja Luoma

Etelä-Suomen Sanomissa oli 8.10.2017 artikkeli, jossa Visit Lahti -infopisteeltä kysyttiin, mitä turistit haluavat kokea Lahdessa. Matkailuneuvoja Johanna Karhu kertoo, että mm. turisti haluaa päästä Lahden seudun luontoon. Soitin Lahti Infoon ja kysyin haluavatko turistit myös kokea saunaelämyksen. Vastauksena oli, että haluavat käydä myös saunassa, sillä se olisi eksoottinen kokemus. Puutteena pidetään, että joka päivä avoinna olevaa saunaa ei Lahdesta löydy. Kesällä voi Herrasmannista tilata yksityissaunavuoroja, jotka tulevat matkailijalle tosin ehkä liian kalliiksi.

Lahdessa on jo pitkän aikaa käyty keskustelua yleisen rantasaunan puutteesta. Meillä on kesällä toimiva sauna kolmena päivänä viikossa Herrasmannin leirintäalueella ja talvella kerran viikossa Metsola Centerin pienehkö avantosauna Alasenjärven rannalla. Toimivaa yleistä ympärivuotista saunaa hyvien kulkuyhteyksien päässä ei sen sijaan ole.

Viime talvena MM-kisojen aikana Lahden avantouintikerholle tuli lukuisia tiedusteluja mahdollisuudesta avantouintiin, mutta avantouimarit eivät voineet antaa turvallisuussyistä lupaa uida avannoissa ilman valvontaa.

Edellisen kaupunginvaltuuston aikana valtuutettu Onerva Vartiainen teki aloitteen ympärivuotisen saunan perustamisesta Lahteen ja jonka 14 valtuutettua allekirjoitti. Nyt kun uusi valtuusto alkaa pohtia asioita, toivomme heidän ottavan asian uudelleen harkittavaksi. Useilla muilla paikkakunnilla on joko kunnan tai yksityisten perustamia ympärivuotisia rantasaunoja.

Ympärivuotinen sauna aktivoisi kaupunkilaisia liikkumaan ja hoitamaan terveyttään ja saunoessa mielipahakin katoaa kuin ”tuhka tuuleen”.

Esimerkkeinä mainitsen Turun, Tampereen, Vantaan, Joensuun, Lappeenrannan, Imatran, Oulun, Kärkölän, Kaarinan ja Helsingin ym ja useilla pienemmillä paikkakunnilla on useita ympärivuotisia saunoja, mutta palstatila ei riitä niitä luettelemaan.

Lahdessa olisi muutamia hyviä saunan sijaintikohteita, esim. Herrasmannissa olisi valmiit hyväkuntoiset saunat, joissa öljylämmitteiset kiukaat tuovat saunoihin hyvät löylyt ja runsaasti happea poiketen tukahduttavista sähkösaunoista. Ongelmana tässä on vesijohdon ja viemäröinnin puute. Toinen ja ehkä paras olisi Joutjärvi. Vesisamoilijoiden ja avantouimareiden rantaan olisi helppo rakentaa kunnollinen sauna pesu- ja pukeutumistiloineen naisille ja miehille, sekä kioski. Ammattikoululaiset voisivat hoitaa rakentamisen edullisesti.

Toinen kiinnostava ja hyvä paikka olisi Lahden moottoripyörämuseon ranta. Museon toimitusjohtaja Riku Routo on kiinnostunut yleisen saunan rakentamisesta Vesijärven rantaan mikäli rakennuslupa saataisiin.

Mitä hyötyä rantasaunasta sitten olisi Lahden kaupungille ja kaupunkilaisille? Ympärivuotinen sauna aktivoisi kaupunkilaisia liikkumaan ja hoitamaan terveyttään ja saunoessa mielipahakin katoaa kuin ”tuhka tuuleen”. Sauna toisi myös lisää matkailijoita kaupunkiin. Olemme käyneet vaimon kanssa useissa ympärivuotisissa rantasaunoissa eri paikkakunnilla ja saunojina on paljon ulkomaalaisia ja ulkopaikkakuntalaisia, jotka tulevat tutustumaan paikkakuntaan ja saunakulttuuriin.

Ulkomaalaiset pitävätkin suomalaista saunaa eksooottisena kokemuksena. Metsola Centerin avantosaunassa käy talvisin kymmenittäin ulkomaalaisia saunojia, vaikkakin matka kaupungista on hankalan matkan päässä. Mikäli rantojen omistaja, Lahden kaupunki, rakentaa saunan ja vuokraa sen ulkopuoliselle yritykselle, niin saunan kustannukset tulevat ajan myötä takaisin vuokra- ja matkailutuloina puhumattakaan ulkomaille asti kiirivästä maineesta urheilu-, järviluonto- ja saunakaupunkina.

Taisto Inervo

Jaa artikkeli

Suosittelemme