Ryhdytään Trumpin kaveriksi

Olen aina pitänyt amerikkalaisia omaan napaan tuijottavina tyhmyreinä, jotka eivät tiedä mitään ulkomaailmasta. Nyt on mielipidettä muutettava, sillä he äänestivät maansa presidentiksi Donald Trumpin.

Trump on ns. joka paikan höylä. Hän on rakennuttanut pilvenpiirtäjiä sinne sun tänne sekä valtavan kasinokaupungin Atlantic Cityn, joka tosin on nykyisin autiona, koska demokraattiset presidentit ovat riistäneet kansalta käteisvarat ja uhkapelimahdollisuudet. Ei ihme, että ainoastaan Las Vegasin sanomalehti kannatti Trumpia ennen vaaleja. Kaikki muut amerikkalaiset lehdet povasivat Clintonin voittoa.

Trump on todella monipuolinen bisnesmies, sillä hän on televisiotähteytensä lisäksi ehtinyt olla jopa kahteen otteeseen demokraattisen puolueen jäsen. Suomessa on ollut vastaava poliitikko, filmialan monitoimimies Jörn Donner, joka on olut lähes kaikkien puolueiden ehdokkaana kulloistenkin tuulien mukaan.

Donald Trump saa todennäköisesti USA:n talouden pyörimään, sillä ensi töikseen hän palkitsee Alaskan äänestäjänsä avaamalla paikalliset öljykentät mitä ilmeisimmin Putinin suosiollisesti kannattamana. Näemme piakkoin vilkasta öljynporaustoimintaa Beringinsalmen molemmilla rannoilla.

Suomi saattaa hyötyä monin tavoin arktisten alueiden hyödyntämistoimissa, sillä maallamme on kokemusta öljynporauslauttojen ja jäänmurtajien rakentamisesta. Nyt ei kannata jäädä kauhistelemaan Trumpin voittoa vaan tulee meidän pikemminkin onnitella miekkosta ja heittäytyä veijarin kaveriksi. Siirretään söpöt jääkarhunpoikaset siksi aikaa vaikka Ranualle tai Ähtäriin!

Timo Hennala

Jaa artikkeli

Suosittelemme