Tommi
Berg
@TommiMBri tommi.berg@uusilahti.fi

Miksi tyytyä tylsään asiaan, kun on kisa?

”Asioita ja tapahtumia lähestytään entistä enemmän vain yksittäisten henkilöiden ja heidän keskinäisten suhteidensa kautta. Politiikan henkilöityessä yhä voimakkaammin ovat kärsijöinä asiat, jotka uhkaavat jäädä taka-alalle keskustelun varsinaisesta polttopisteestä”. - Mika Kari (ESS 5.9.)

”Keskustelussa soisi arvioitavan vaihtoehtojen etuja ja haittoja kaupungin ja kaupunkilaisten kannalta, eikä niinkään pohdittavan sitä, kuka mitäkin esittää tai tukee”. - Kaupunginjohtaja Jyrki Myllyvirta kommentoi taidemuseokeskustelua blogissaan 11.9.

”Vaikka museokeskustelu on nyt kahden sijaintipaikan välistä vääntöä, Viitamiehen mielestä huomion pitäisi nyt olla muissakin asioissa. Hän peräänkuuluttaa keskustelua taide- ja muotoilukeskuksen toiminnan sisällöstä ja tavoitteista. Vasta sen jälkeen olisi hänen mielestään sijaintipäätösten aika.” (UL kertoo Janne Viitamiehen näkemyksistä 6.9 .)

Vastaavia esimerkkejä helposti lisää miltä tahansa elämänalueelta. Kommentin esittäjien huoli on pohjimmiltaan yhteinen: itse asian pelätään jäävän taka-alalle, kun huomio on vain mehevässä kilpailuasetelmassa.

Entä jos keskinäinen kilpailu onkin mahdollisuus?

Mika Kari julkisti yllä olevan kommenttinsa sen jälkeen, kun ESS oli tehnyt taustoittavan reportaasin demareiden sisäisestä tilanteesta ja sivunnut siinä yhteydessä myös vanhaa tuttua Mika Karin ja Ville Skinnarin ”toverillista” suhdetta kaikkine ryppyineen. Lahti City:n Viitamies ja kaupunginjohtaja Jyrki Myllyvirta puolestaan esittivät näkemyksenä sen jälkeen, kun Sokoksen ja Malskin välinen kisa oli leimahtanut julkisuudessa liekkeihin ja Viitamiehen motiiveja oli kyseenalaistettu Lahti City ry:n julkistaman selvityksen jälkeen.

Toisin sanoen noiden kommentin esittäjien joukossa oli ainakin pari henkilöä, joiden oman edun mukaista oli, että huomio ei todellakaan kiinnity siihen kilpailuasetelmaan vaan johonkin ihan muuhun.

Siitä huolimatta on syytä pysähtyä hetkeksi miettimään, onko kommenteissa esitetty huoli oikeasti aiheellinen.

Kaikenlaiset vastakkainasettelut, ristiriidat ja konfliktit ovat mieluista polttoainetta meille journalisteille. Kilpailuasetelmaan liittyvä jännite lisää yleensä juttujen huomioarvoa ja kiinnostavuutta - mitä sitä kiistämään. Kysynnän ja tarjonnan laki ei ole ihan vierasta näissäkään hommissa.

Kun minä esimerkiksi törmään epävirallisissa yhteyksissä ihmisiin ja keskustelu kääntyy lahtelaiseen politiikkaan, ei kukaan vahingossakaan utele näkemyksiäni esimerkiksi demareiden kunnallispoliittisen ohjelman painotuksista. Sen sijaan ei ole mitenkään tavatonta, että joku pyytää esittämään spekulaatiota Mika Karin ja Ville Skinnarin voimasuhteista.

Entä sitten? Tarkoittaako tämä sitä, että mediana olemme ruokkimassa vain politiikan satunnaiseen viihdekäyttöön perustuvaa kulttuuria, jossa pelataan enemmän mielikuvilla kuin faktoilla?

En ole valmis tuota väitettä purematta nielemään. Yleisestä mielikuvasta huolimatta mediassa on edelleen pilvin pimein juttuja, joiden huomio on jossakin ihan muussa kuin yksittäisten päättäjien tai museohankkeiden välisissä kilpailuasetelmissa.

Näistä jutuista ei vain puhuta yhtä paljon. Peruskaava on yleensä raadollisen yksinkertainen: mitä seikkaperäisempi ja syvällisempi juttu mahdollisimman tärkeästä ja monimutkaisesta yhteiskunnallisesta kysymyksestä, sitä vähemmälle huomiolle se jää. Kertooko tämä sitten enemmän lukijoiden kärsivällisyydestä vai toimittajien ammattitaidosta? Ehkä molemmista?

Eikä se vastakkainasettelun varaan rakentuva kerrontakaan ei ole vain huomiohakuista viihdettä. Kaikenlaisilla taustaväännöillä on myös tosiasiallista vaikutusta päätöksentekoon. Siinä on jo riittävästi syytä tuoda noita henkilösuhteita tai kilpailuasetelmia päivänvaloon. Aina se ei kaikkia toki miellytä.

Voisiko tilanteen nähdä myös toisin? Entä jos keskinäinen kilpailu onkin mahdollisuus ja positiivinen voimavara? Saattaa kuulostaa utopistiselta haihattelulta, mutta noiden kahden käyttämäni esimerkin perusteella tällekin näkemykselle on katetta.

Lahti oli yksi niitä harvoja kaupunkeja, jossa demarit onnistuivat kasvattamaan kannatustaan viime kunnallisvaaleissa. Paikallinen kokoomus toki avitti tätä parhaansa mukaan, mutta oma vaikutuksensa oli epäilemättä myös sillä, että kaksi kansanedustajaa joutui laittamaan parastaan pedatessaan jo asemia seuraaviin eduskuntavaaleihin.

Vastaavasti taidemuseo on nyt tuon kilpailuasetelman ansiosta ihmisten huulilla puheenaiheena aivan eri tavalla kuin aiemmin. Mitä yllättävimmät tahot ovat viime aikoina kysäisseet ohimennen minultakin mielipidettä taidemuseokuvioon. Asia, jota ei todellakaan aiempina vuosina tapahtunut.

Kunnon kilpailu on kaikille hyvä asia niin kauan kuin se auttaa parantamaan omaa suoritusta. Jos huomio menee sivuille vilkuiluun ja toisten kampittamiseen, menee omakin tekeminen äkkiä sekaisin.

Jokainen tiukassa kisassa ollut tietää, että tuon asian kanssa saa olla koko ajan tarkkana. Rajan yli on helppo lipsua.

Jaa artikkeli

Suosittelemme