Dublin-asetus

Financial Times uutisoi miten EU-komissio aikoisi luopua kokonaan Dublin-asetuksesta. Asetuksen mukaan turvapaikkaa on haettava siitä EU-maasta, johon unionin alueella ensimmäiseksi saapuu. Ilman tätä asetusta jäsenmaat voisivat muina miehinä silrtää turvapaikanhakijat naapurin puolelle.

Ulkoministeri Timo Soini toivoo, että EU:n ulkorajavalvonta saadaan taas toimimaan. Sisäministeriö vahvisti Ylelle, että EU-komissio tekee uuden esityksen Dublin-asetuksesta maaliskuussa

Nyt on jo todettu miten EU:n perussopimusten noudattaminen on hataralla pohjalla. Oikeusvaltioperiaatteen mukaisesti lakeja pitää noudattaa, Soini kirjoittaa blogissaan.

Sami Heinonen kirjoitti: Kenenkään muun kuin EU:n työntekiöiden ei kannattaisi olla huolissaan. Mitä nopeammin koko roskasta pääsee eroon sitä parempi. EU on epäonnistunut kaikissa keskeisissä tavoitteissaan täydellisesti. Ainut asia mitä pidetään saavutuksena on rauha euromaiden kesken, mutten usko sotaan EU maiden kesken, vaikka tuo byrokratiahirviö häviäisikn. Passin näyttäminen rajalla on halpa hinta siitä että päästään eroon tuosta oksetuksesta.

EU on jo pidemmän aikaa vaarantanut omaa olemassaoloaan vesittämällä keskeisiä sopimuksiaan. Kunhan nyt Iso-Britania eroaa niin eiköhän loppulaskenta ala.

Yrjö Saraste

Jaa artikkeli

Suosittelemme