Yli-Marolan 4H-kotieläinpihalla voi olla maalla keskellä kaupunkia. Eläimiä ovat ihmiset jo vuosia käyneet ihailemassa ja 4H-henkeen lasten ja nuorten kerhojakin on ollut tarjolla. Maalaismiljöössä on ollut muutenkin monenlaista oheistoimintaa, mutta nyt päärakennukseen on avautunut taidenäyttely.Lue lisää
Kulttuuri ja tekniikka yhdistyvät uudessa matkapuhelinpalvelussa. Tarvitaan netillä ja kameralla varustettu matkapuhelin sekä muistomerkki, puu tai penkki johon on lätkäisty musta neliönmallinen kuvio. Puhelimella osoitetaan kuviota - viivakoodia eli niin sanottua tägiä - ja ta-daa, luurin näytölle ilmestyy tietoa.Lue lisää
Lahtelaiset ovat jälleen löytäneen tiensä hyppyrimäkien monttuun heinäkuun helteiden myötä. Vuosien varrella maauimalaan on mietitty erilaisia kehittämisratkaisuja, mutta väläytelty myös uimalan sulkemista. Tulevaisuus saattaa riippua siitä, miten ja millä aikataululla Lahteen päätetään tehdä kaavailtu 50 metrin uimahalli.Lue lisää
Lahtelaisten rautatieharrastajien yhdistys Topparoikka ry on näinä aikoina muuttopuuhissa. Yhdistys joutuu luopumaan heinäkuun loppuun mennessä tiloistaan Mytäjäisten varikkoalueella ja siirtyy vuokralle Päijänteenkadulla sijaitsevan kerrostalon kellarikerrokseen. Muutto tuli pakolliseksi, kun alueen omistaja, valtion kiinteistöyhtiö Senaatti-Kiinteistöt irtisanoi alueen vuokrasopimukset.Lue lisää